21. huhtikuuta 2013

Volyymin rakentamista

Oriflamen mascarat ovat aina olleet minua miellyttäviä, kaikki kokeilemani ovat olleet todella hyviä alkaen ihan ensimmäisestä Oriflame -tuotteestani, Endless Lash Mascarasta. Sen sain kun tilasin Eyeliner Stylon joskus vuosia sitten, olin juuri lukenut ensimmäisen kerran tussieyelinerista ja sellainen oli pakko saada enkä netistä löytänyt muuta kuin Oriflamelta sellaisen.


Uusin Oriflamen mascaroiden tulokas on Volume Build Mascara. Ripsivärin luvataan pysyvän notkeana kuivumisen jälkeen, eikä se sotke, paakkuunnu, murustu tai tahraa. Oli ripsarin valmistaja mikä tahansa niin tähän asti olen poikkeuksetta laittanut vain yhden kerroksen väriä, koska toinen kerros näyttää joka kerta epäsiistiltä. Saati sitten kolmas, neljäs tai viides kerros... mutta Volume Buildia voi kerrostaa ainakin tuon viisi kerrosta, kuten täällä esitteessä on mainittu. En koe tarpeelliseksi alkaa selostamaan noita uudelleen, ettei juttu veny kilometrin pituiseksi.

Vielä video aiheesta

Mascaran megaharjaksi kutsuttu harja on minua miellyttävä, omilla ripsilläni tällaiset tuuheat ja isot "pulloharjat" toimivat parhaiten. Kumiset, harvat ja lyhytpiikkiset harjat(esim. L'Oreal Telescopic) eivät vain toimi ripsilläni vaan paakuttavat ne ja massaakin tulee ihan liikaa. Joten vaikka nämä tämän kaltaiset tuuheat harjat ovat joidenkin mielestä vanhanaikaisia, pidän niistä eniten. Ja on myös muistettava, että mascarat ja varmaan kaikki kosmetiikka yleensäkin toimii joillakin ja joillakin ei. Siksi etenkin mascara-arvostelut ovat hankalia tehdä, mutta korostan, että kaikissa blogin arvosteluissa kommentoin vain sitä, miten tuote toimii minulla. Se ei takaa sitä, että se toimisi kaikilla samalla tavalla.


Ennen kuin alan tunkemaan kuvia tänne sekaan, haluan kommentoida mascaraa yleisesti ominaisuuksiltaan. Lupaukset olivat melko haastavat täyttää, mutta mielestäni Volume Build täytti ne hyvin. Ripsille levittäminen on helppoa ja onnistuu muutamalla vedolla. Kuivuu nopeasti ja kovettuu jonkin verran, mutta ei jätä ripsiä kivikoviksi tai jäykiksi. Kun ripsaria levittää uuden kerroksen, alla oleva kerros jotekin vähän "sulaa" ja uusi kerros on todella helppo levittää päälle. Lupaukset murustamattomuudesta ja tahraamattomuudesta ovat myös totta, ripsiväri pysyy menossa mukana koko päivän ja ei varise tai sotke muuten. Useimmiten löydän koulupäivän jälkeen silmien alta ripsaritahroja. Nyt silmänaluset pysyivät siistinä. Ripsarin haju on huomaamaton levittäessä ja silmäni eivät ala vuotamaan vaikka ne tekevät sen helposti ripsareiden kanssa.

Se ominaisuuksista, teitä varmaan kiinnostaa nyt ne kuvat siitä mitä tuolla sai aikaan. En ole ennen julkaissut ripsarikuvia, koska silmäni ovat aika hankalat kuvata raskaiden luomien takia, mutta yritin parhaani mukaan saada ripset näkymään. Jätin myös rajaukset pois silmistä, koska ne yleensä aika tehokkaasti syövät ripset pois kuvista, mutta pohjustin silmät ja laitoin nudeluomiväriä.

Mainoskuvien perusteella luvataan tällaiset ripset, mutta toki näissä on käytetty irtoripsiä sekä varmasti myös kuvankäsittelyä.



Sävy jota käytän on Black ja saatavilla on myös sellainen tumma, harmahtavan violetti sävy Prune.

Vertailuna ensin kuva siitä, millaiset ripset tulevat Oriflamen Wonder Lash Intense -mascaralla, joka on tällä hetkellä lempparini eikä suotta, onhan Wonder Lash venäjän myydyin mascara ja maailmalla sitä myydään yksi joka viidestoista sekunti. Tosin tässä kuvassa silmät on rajattu


Sitten siihen mitä Volume Build saa aikaan


Lähtötilanne on siis tämä. Luomet on vain pohjustettu ja puuteroitu sekä laitettu nudeluomiväriä niin ei verisuonet näy ikävästi kuvissa. Kuva on edestä katsottuna oikeanpuoleisesta silmästä ja ripsari kuvat ovat vasemmasta silmästä, koska tajusin vasta jälkeenpäin miten saa otettua hyvät kuvat ripsistä. Siinä vaiheessa toisessa silmässä oli jo 4 kerrosta mascaraa.

1. kerros tekee melko siistiä, mutta aika hentoa jälkeä.

2. kerroksella ripset alkavat näyttämään jo paksummilta, mutta myös jälki on vähän epäsiistimpää. Pituutta kuitenkin tuli lisää jo jonkin verran.

3. kerros ei tuo mitään hirmu merkittävää muutosta, mutta vähän vielä epäsiistimpää jälkeä. Tässä vaiheessa ripsari alkaa tuntumaan tekoripsiltä, koska minulla ainakin tekoripsiä käyttäessä ripset tavallaan "näkyvät" näkökenttäni yläreunassa, jos nyt ymmärrätte mitä tarkoitan :D Kolmesta kerroksesta ripsillä tulee sama efekti.

4. kerroskaan ei tuo mainittavaa muutosta, siksi se ehkä oli jätetty noista Oriflamen kuvistakin pois. Tässä vaiheessa kuitenkin tajusin, että hei, mähän voin ottaa kuvia myös alhaalta päin niin ripset näkyy hyvin! Ja alhaalta päin tosiaan ripset näyttävät yllättävänkin pitkiltä ja siisteiltä. Siksi olenkin vältellyt ripsikuvien ottamista kun se on vaikeaa ja luonnossa ripset näyttävät pidemmiltä ja paremmilta myös noissa silmän tasolla otetuissa kuvissa.


5. kerroksessa pituutta ei edelleenkään tule hirveästi lisää, mutta ripset näyttävät todella tummilta. Ja kyllä ne luonnossa näyttävät sellaisilta luonnollisen lookin tekeviltä tekoripsiltä, mutta kuviin se on vaikea taltioida. Seuraavassa alhaalta päin otetussa kuvassa pituusero ja tekoripsimäisyys näkyy ehkä parhaiten.


Vielä vertailukuvat, joissa toisessa silmässä on 5 kerrosta ripsaria ja toisessa ei mitään. En myöskään kertaakaan taivuttanut ripsiä, vaan kaikki mahdollinen taivutus on ripsivärin itsensä tekemää.

Kokonaisuutena ihan tykkäsin tästä, koska vaikka viides kerros on aika suttuista jälkeä, riittää arkikäyttöön minulle jo tuo mitä saa aikaan kahdella kerroksella.  Suosikikseni tämä ei noussut, vaan sen paikkaa pitää edelleen Wonder Lash Intense, mutta monta haastajaa on vielä testaamatta. Ja nyt kun opin ottamaan noita ripsarikuvia, voin tehdä niistäkin postaukset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti