23. helmikuuta 2015

Essence pikakuivattaja

Essencen tuotteet pääasiassa ovat hintaansa nähden hyviä, ellei loistavia, mutta ensimmäinen pettymys kohdalleni tuli Essence Nail Art Express Dry Dropsien kanssa.


Lasinen pikkupullo ei maksa paria euroa enempää ja tykkäsin ideana pipettipullosta, koska en omista ainuttakaan pipettipulloa. Käytäntö ei taas ollut niin toimiva. Lisäsin pullon ohjeiden mukaan 1-2 tippaa tuotetta juuri lakatulle kynnelle. Kaikkiin vain yhden tipan, koska en ymmärrä miten joku voi saada laitettua kaksi. Yksi tippa on iso ja se leviää koko kynnelle. Samalla se leviää kynsinauhoille ja about koko sormenpäähän. Kynsilakasta tulee muutamassa sekunnissa kosketuksenkestävä.


Okei, hieno juttu, mutta millä nuo sormet saa puhtaaksi. Ne on kauttaaltaan öljymäisen tuntuisen nesteen peitossa, joka ei kuivu tai haihdu itsestään vaikka kuinka odottelin(samassa ajassa kynsilakka olisi kuivunut itsestäänkin). Paperilla/pumpulipuikolla puhdistettuna saa reunat puhtaiksi, mutta kynsi on edelleen öljyinen. Kokeilin pestä kädet, mutta pesun jälkeen lakka oli samanlainen kuin ennen tippojen laittoa ja lisäksi rullannut ja muutenkin epäsiisti vaikka kuinka yritti varovasti huuhtoa. Lakka ei enää kestänyt koskettamista.

Onko tämä siis vain näin huono tuote, vai olenko jotenkin tyhmä, etten osaa käyttää sitä. :D Joka tapauksessa ei tämä ainakaan kynsien lakkaamista nopeuta yhtään.

3 kommenttia:

  1. No ei ainakaan kuulosta kovin kummoiselta. Mä olen aina ihmetellyt näitä pikakuivattavia tippoja, et miten ne toimii ja olen jättänyt ostamatta. Kukaan ei ole tehnyt näistä mitään arvostelujakaan, niin jotenkin oon vaan unohtanut koko tuotteen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ostin tuon sen takia, että kun niistä ei ole ollut tosiaan missään juttuja niin halusin kokeilla. Mutta ehkä ne kaikki on niin huonoja, ettei kukaan näe niitä postauksen arvoisena. :D

      Poista
  2. Miulla on Yvesin vastaava, joka on paljon pienmmässä pullossa ja paljon kalliimpi, mutta ei.. en vaan osaa :D

    Siinä on kanssa tippa systeemi, mutta huono puoli on se, että pullossa on jostain syystä sivellin eikä pipetti ja siveltimestä on todella vaikea saada sitä tippaa tippumaan :D

    VastaaPoista