8. helmikuuta 2015

Oriflame Passion: Päivätapahtuma

Kauan odottamani Passion tuli viimein juhlittua lauantaina ja siellä oli huippukivaa! Asiasta tietämättömille kyseessä on siis Oriflamen seminaari, mutta ei todellakaan mikään tylsä sellainen. Instagramin puolella seurailevat ovatkin nähneet pikku palasia sieltä täältä, mutta jätin paljon kuvia laittamatta sinne, etten spämmää koko päivää instaan. Kerrottavaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta yritän kertoa vain olennaisimman. Tämä postaus on päivätapahtumasta ja myöhemmin tulee juttu iltajuhlasta.


Menin Jyväskylään jo perjantaina aamulla, tapahtuman ollessa lauantaina. Illalla kävin tapaamassa aluejohtajaa hänen hotellissaan ja juttelimme puolisen tuntia kaikenlaista. Hän kertoi Oriflamen tulevista vuoden uutuustuotteista, joista yhdestä olen erittäin innoissani! Mutta niistä en voi vielä kertoa teille. Samoin hän kutsui minut toukokuussa Raili Hulkkosen meidän alueen Business Class -edustajille(16kpl, joista kaikki tuskin tulevat) pitämälle meikkauskurssille! Sinne kyllä pakko päästä, vaikka se on vantaalla, mutta saan yöpyä aluejohtajan luona. Samalla hän antoi minulle ja avecilleni eli äidille lahjaksi pari tuotetta, paidat ja näytteitä sun muuta tarpeellista. Sovimme tapaavamme aamulla hotellin aulassa.


Aamun koittaessa menimme sovitusti hotellille ja tutustuin muihin alueen edustajiin, jotka yöpyivät samassa hotellissa ja lähdimme sitten yhtenä isona laumana kävelemään kohti Paviljonkia.

Kokonaisuudessaan päivätapahtuma oli mukava. Kaikki oli ohjeistettu hyvin ja tekemistä oli koko ajan, sellaisia tyhjiä tylsiä hetkiä ei ollut ja kaikki toimi sujuvasti. Viihdyin hyvin ja aika kului siivillä.


Ensin haettiin jokainen lätkät rintaan, jotta jokainen sitten jatkossa tietää ketä me ollaan ja tämä oli myös pääsylippu iltajuhlaan. Iso plussa siitä, että nämä ei olleet neulalla kiinnitettäviä, vaan magneetilla, eli vaatteisiin ei jäänyt illallakaan mitään jälkiä. Tämä vain oli tosi iso, sellainen nyrkinkokoinen.

Sitten oli yksi keskeisimmistä tapahtuman paikoista eli Lounge.


Heti alussa oli Oriflamen tuotteita aseteltu nätisti kauniisiin vitriineihin.


Takana oli uutuustuoksuja esillä ja myös myöhemmin tuleva meikkipakki esimerkiksi kauneusiltoja varten. Niitä ei käsittääkseni voi ostaa, vaan jokainen alue voi saada omansa myyntikilpailussa.


Keskellä oli kaunis tuollainen seinämä, jossa kiersi Passion-teksti. Oriflamen logoa myös heijastettiin lattiaan. Siinä oli myös baaritiski, josta sai vähän virvokkeita ja alueella oli myös pöytiä ja sohvia, sekä livemusiikista huolehti housebändi Käsityöläiset. Mica oli kyllä niin söpö ja lauloi ihanasti! Takana oli myös Oriflame kauppa, josta sai ostaa esim. laukkuja 2 eurolla ja meikkejä eurolla ja kaikki oli vain muutaman euron noin yleisesti. En ostanut mitään, kun siellä ei ollut kuin yksi joulusuihkugeeli, jota ei ole ollut minun aikanani myynnissä. Jonot olivat niin jäätävät, etten sen takia alkanut jonottamaan. Muut kyllä keräilivät kassikaupalla tavaraa. Hauska yksityiskohta oli myös sellainen iso ihmisen kokoinen kamerajutsku, jolla sai ottaa itsestään kuvan suoraan facebookiin. Me otettiin illalla siinä ryhmäkuva koko meidän alueesta, mutta sitä en blogiin laita.


Sitten siirryttiin auditorioon, jossa oli Oriflame-tunti.


Juontajana koko päivän ja illan oli hulvattoman hauska André Noël Chaker. Siinä vasta juontaja!


Tunnin aikana käytiin läpi Oriflamen kulunutta vuotta, talousjuttuja ja tulevia kampanjoita, keskityttiin myös ripsiin uuden Eyes Wide Open -mascaran voimin ja jokainen saikin sellaisen omakseen sitten lounaalle lähtiessä ovelta. Toimitusjohtaja Rakel Lassila oli todella kauniina koko päivän ja iltajuhlan. Näin hänet ensimmäistä kertaa ja siinä kyllä oli kivan oloinen ja tyylikäs rouva.


Päivän kokki Tomi kävi myös tervehtimässä meitä.


Ja Andy kävi myös hauskuuttamassa, yleisö oli kuolla nauruun. No ei se ihan Andy ollut, vaikka erään naisen lounaalla kuulin kysyvän, että oliko se oikea :D Sehän oli vain illan Stars Shown Jarkko Tamminen. Kerrottiin myös uudesta Life+ -ohjelmasta, johon ajattelin osallistua ja siihen liittyy myös painonpudotuskilpailu, jossa palkintona stailaus. Tunnin jälkeen lähdettiin lounaalle, jossa oli riisiä ja kanaa, jolla oli joku hieno nimikin, mutten muista...


Sitten oli päivän luennot. Ensimmäisenä Henkka Hyppönen, joka kertoi pelosta ja sen voittamisesta taitavasti, asiantuntevasti ja hauskasti.


Sen jälkeen oli koskettavampi tarina Saimi Hoyerilta, joka teki ensiesiintymisensä pitkän sairauden jälkeen. Loppuvaiheilla iso osa yleisöstä jo itki ja itsekin pidättelin parhaani mukaan kun melkein kaikki ympärillä itkivät, mutta en halunnut sotkea meikkiä. Saimin lopetettua kaikki nousivat seisoen taputtamaan tälle vahvalle naiselle ja silloin Saimikin murtui itkemään. Sen jälkeen lähdettiin vähän rauhoittumaan iltapäiväkahville.


Viimeisenä oli vielä hauska luento Duudsonien HP:lta ja Jarpilta. Pojille tyypillisesti välillä mentiin perse paljaana lavalla ja ylläolevaan kuvaan kiteytyy ehkä koko luennon tarkoitus. Tämänkin lopuksi kaikki taputtivat seisoen.

Sitten lähtikin kilpajuoksu aikaa vastaan hotellille. Kaikki päivän tapahtumat olivat pikkuisen myöhässä, mutta tapahtuma loppui ajallaan, joten ihan järjetöntä kiirettä ei tullut, mutta silti aikaa olisi ihan liian vähän...

2 kommenttia:

  1. On varmasti ollut antoisa tapahtuma :) Avonilla on kanssa tämmöisiä tapahtumia, mutta mie en niihin ikinä tule pääsemään, kun ostossummat on niin matalat. Suurin osa kun paukuttelee 1000-2000 euron kuukausiluokkaa :D Ja itselleni lähinnä tilailenkin, joskus kaveri löytää jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä kyllä sai ammennettua vaikka miten paljon ajateltavaa, uusia ideoita ja intoa kehittää vielä itseään ja myyntiä paremmaksi. :)

      Poista