Säästövinkkejä kysellään edelleen usein, mutta en ole sellaisia vinkkikokoelma-postauksia saanut kasaan toistaiseksi kun vinkkejä ei ole tarpeeksi. Haluan kuitenkin yhden vinkin jakaa. Alun perin näin sen jossain Youtubessa ehkä kesällä, kun vain muistaisi kenellä. Viime aikoina on tullut myyntiin paljon sellaisia sivellinpesumattoja, -hanskoja ja ties mitä eri variaatioita. Monilta sellainen kuitenkin voi löytyä jo ihan kotoa valmiina. Minäkin viimein testasin sitä vanhempien luona joulua viettäessä kun pääsin koirien tarvikkeisiin käsiksi.
Otin esimerkiksi koirani hanskan, se ei ole aivan ihanteellinen kangasosiensa vuoksi, koska siinä kestää jonkin aikaa kuivua käytön jälkeen. Minulla on myös kokonaan silikoninen hanska, mutta sen taisin viedä johonkin varastoon. Koira ei tykännyt siitä sen ollessa niin nahkea, että se kiskoi karvoja ikävästi. Eläinkaupoista ainakin pitäisi löytyä suhteellisen laaja valikoima eri pintakuvioinneilla olevia hanskoja, joten niistä helposti löytää haluamansa. Osassa voi olla useampiakin kuviointeja, esimerkiksi toisella puolella isot nystyrät ja toisella pienet.
Miksei myös silikoniset uunikintaat käy, jos niissä vain on nystyräkuviointi. Äidiltäni jouluna vanhempien luona löysin ainakin tuollaiset mistä otin kännykuvan ja ne kävisivät mainiosti pesuun. Niitä ainakin on Halpa-Hallissa, Tokmannissa ja muissa halpaliikkeissä ihan parilla eurolla. Vihreässä on enemmän tuollaista aaltokuviointia ja sinisen kuviointi jäljittelee vähän tuota Sigman keskiosan kuviota.
Patalappuja on markkinoilla myös silikonisena eri kuvioinneilla, joten jos haluaa sivellinmaton tyyppisen välineen niin niitä kannattaa tsekkailla. Toki hanskojakanaan ei ole pakko pitää kädessä pestessä vaan nekin voi asettaa lavuaarin pohjalle maton tapaan.
Ja joo, sivellinhanskoissa on eri kokoisia ja näköisiä kuvioita eri tarkoituksiin, mutta minusta sillä kuvioinnilla ei ole piirunkaan väliä loppupeleissä. Kyllä se lika lähtee kunhan vain niitä nystyröitä on ja erilaiset kuvioinnit on lähinnä vaan jos haluaa oikein hifistellä. Lähteehän se lika pelkässä kämmenessäkin pyörittelemällä.
Muistakaa myös pestä hanska huolellisesti ennen siveltimien pesuun ottamista jos sillä on harjattu lemmikkiä tai käytetty uunikintaana.
Tykkäättekö tällaisista yksittäisvinkeistä vai kaipaatteko isompia kokoelmapostauksia?
Tämähän on hyvä idea. Kiitti!
VastaaPoistaKiva kuulla, että tykkäät :)
PoistaEbay myi ihan siveltimien pesuun tarkotettua oisko ollu noin 1e kun tilasin
VastaaPoistaToki eBayssa myydään melkein mitä vain, mutta tämä vinkki oli tarkoitettu lähinnä niille, jotka eivät jostain syystä voi/halua sieltä tilailla. :)
Poista