18. joulukuuta 2015

Vuoden 2015 suosikit

Vuosi päättyy aivan pian, joten kootaanpa tähän loppuun viime vuoden tapaan koko vuoden suosikit. Tämän piti ilmestyä vasta ensi viikolla ja perjantaille olla yksi toinen postaus tulossa, mutta Posti nyt sekoilee taas mun pakettien kanssa niin en saanut sen postauksen tuotetta mulle tänään. Se paketti ehti vasta tuohon 70km päähän ja seisoo nyt viikonlopun siellä. Jee. Eihän se olekaan kuin kolme päivää vasta ollut matkalla 200km päästä tänne. Eli se postaus tulee sitten... joskus. Aion myös jäädä pienelle blogilomalle joulun aikoihin, joten jonossa olevat postaukset on saatava ulos ajoissa. Tässä siis tämän vuoden suosikit.

Kesällä tein kesäsuosikkeja ja osa siinä olleista tuotteista on täälläkin mukana, mutta yritin ottaa mukaan enempi niitä, joita siellä ei näkynyt. Ja taas rajasin nämä niin, että otin vain tuotteita, joita olen ekan kerran käyttänyt tänä vuonna. Paljon enemmänkin olisi joukkoon mahtunut tuotteita ja osa suosikeistani on tällä hetkellä loppu, enkä ole ehtinyt hankkia uutta. Tässä kuitenkin niitä, joita minulta vielä löytyi.


Meikit

Ehdottoman ykköspaikan meikeissä valtaa tietenkin Guerlainin joulumeteoriitit. Mielettömän upea pakkaus ja tuote, jossa laadun huomaa selkeästi käyttäessä. Guerlainilla onkin nyt kova paikka keksiä ensi jouluksi jotain yhtä kaunista. Nuo sopivat tällaiselle rasvanaamallekin kun eivät ole liian shimmerisiä. Taattua laatua on myös Joe Blascon Ultrabase, joka nousi suosikkimeikkipohjakseni. En ole sen saapumisen jälkeen paljon muita käyttänytkään. Sekään ei koko päivää kestä hyvänä, mutta peittää todella hyvin ja sävy Alabaster sopii kuin nakutettu iholleni. Vielä kun saa ne merkin peitevoiteet hankittua ja testattua.

Silmämeikeistä ykkönen on Oriflamen The ONE Eyes Wide Open, tähän mennessä kokeilemistani ripsareista se on toiminut parhaiten. Taivuttaa kauniisti, tuuheuttaa, pitää taivutukset, ei varise tai sottaa ja on silti aika helppo poistaa. Yhtä kestävä on jo kesällä suosikeissa nähty L'Oreal Superliner Perfect Slim. Se pysyy koko päivän ja on ohuen, tarkan kärkensä ansiosta uskomattoman helppo levittää.

Huulimeikeissä löytyi kaksi yllättäjää halppismerkeiltä. Seppälän The Brilliant Lip Color yllätti laadullaan ja sävy Pink Flambe on murrettuna punaisena tällaiselle kirkkaita värejä arkailevalle sopiva arkeenkin. Eveline Cosmeticsin Lip Lacquer on myös markettikosmetiikan kärkeä huulilakoissa ja pakkaus on todella kaunis. Kuvausongelmien takia en ehtinyt siitä postausta saada tälle vuodelle, mutta lupaan sen tammikuussa.

Tuoksuissa edelleen pintaansa piti kesällä ollut Oriflamen Solar, mutta otin toiseksi suosikiksi saman merkin So Fever Her:in. Se on enemmän sitä mun omaa juttua eli itämaista, pehmeän vaniljaista mausteisuutta, mutta perinteisestä poiketen siinä on pikkuista makean kukkaista ja hedelmäistä twistiä, kuten jo Fragrantican ilmoittamista nuoteista voi päätellä. Kyseinen tuoksu vie minut myös aina muistoihin ihanasta Oriflame Passion -juhlasta, koska käytin tuoksua niihin aikoihin paljon, vaikken tuota itse juhlaan laittanutkaan. Jotenkin tämä tuoksu vain syöpyi paremmin mieleen koko reissusta. Sitä tuoksuttelemalla pääsee takaisin juhlahumun tunnelmaan ajatuksissaan.


Hiukset

Hiusjuttuja ei hirmu paljon noussut suosikeiksi, ainakaan sellaisia, joita mulla olisi tällä hetkellä saatavilla kuviin. Ehdoton ykkönen on kuitenkin COLAB-kuivashampoot ja nimenomaan Extreme Volume. Sheer + Invisible on myös jees, mutta näiden antama volyymi on jotain ihan omaa luokkaansa. Sori Herbina, nyt jäit toiseksi. Oriflamen HairX Dandruff Rescue Treatment ansaitsee uudistetulla koostumuksellaan myös paikan, ennen geelimäinen hiusvesi muutettiin nyt vesimäiseksi ja toimii paljon paremmin päänahan kosteutuksessa ja hiusten rasvoittumisen vähentämisessä. Hilseeseen en osaa sanoa miten tehoaa, koska sitä ei mulla ole. Mutta säännöllisesti käytettynä päätä ei kutita ja rasvoittuminenkin vähän vähenee. Kärkikastiin kuuluu myös Garnier Respons Marvellous Nectar, siitä mulla on jäljellä vain naamiota enää, mutta kokonaisuudessaan sarja on markettien parhaimmistoa. Halpaa ja toimivaa. Ainoastaan hoitoaine ei ole kovin riittoisaa, mutta muuten ei valittamista.


Ihonhoito

Ihonhoidossa kirkkain kärki on mielestäni koko The Body Shopin Virgin Mojito. Mielettömän herkullisen tuoksuista ja siihen ei kyllästy sitten millään, vaikka normaalisti kyllästyn aika nopeasti tuoksuihin. Ja en normaalisti edes tykkää sitrustuoksuista! Toivottavasti sitä tulee ensi vuonnakin myyntiin. Näiden avulla pääsee matkalle ihaniin kesämuistoihin keskellä pimeintä kaamostakin. Jo pelkkä pirteä väritys nostaa mieltä synkkyydestä. Sen takia tosin käytän noita erittäin pihistellen, etteivät ne ikinä loppuisi.

Yhtä herkkuja ovat myös I Love... -suihkugeelit. Erityisesti Pink Marshmallow, joka on vähän kuin "köyhän miehen" Snow Fairy samantyylisen tuoksunsa ja edullisen hintansa vuoksi. Tosi karkkituoksu. Suklaisemman ystävälle takuuvarmasti toimii Minty Choco Chip, joka tuoksuu aivan Maraboun Minttukrokantilta. Nam! Niitäkin olen käytellyt säästellen vain pari kertaa, koska haluan ensin käytellä muita vajaita pois pyörimästä.

Ruokaisaa linjaa jatkaa EOS Cucumber -käsivoide. Ihana pakkaus ja kevyt, nopeasti imeytyvä voide, täydellinen käsilaukkuun.



Rasvanaama puhdistuu Basidermin akneihon Oil Control Foam Washilla, erityisen hyvin yhdistettynä Oriflamen Skin Pro -kasvoharjan kanssa. Harjaa onkin kiittäminen siitä, että ihoni voi nyt paremmin kuin ennen. En enää osaisi olla ilman. Osansa kiitoksesta saa myös niin ikään Basidermin Oil Control Daily Moisturizer, jota käytän päivävoiteena. Se tuo juuri sopivasti kosteutta, kuitenkaan lisäämättä ihon kiiltoa ja korkeasta suojakertoimesta erityisesti plussaa.

Suihkun jälkeen vartalon ihon pikakosteuttaa Vaseline Spray Moisturiser. En ole kauheasti sen tuoksun fani, mutta muuten laiskana kosteusvoiteen käyttäjänä tuo suihke on näppärä. Ei tarvitse lähmätä käsiä tai värjötellä kylmässä. Toivottavasti jatkossa tulee lisää tuoksuja tai muut merkit tekevät omaa versiotaan, koska tykkään tuotteiden konseptista. Siitäkin tulee omaa postaustaan tammikuussa.

Dermixin Tosi Kuiva Wipes on myös aivan loistava paljon hikoileville. Sillä saa unohtaa dödöt viikoksi, vaikka se hieman ärhäkkä keino onkin. Kirvelee pikkuisen, mutta sen kyllä kestää. Jos mikään dödö ei pidä, niin tuota kannattaa kokeilla. Kokeilua odottaa vielä myös Dab-On -versio, jonka uskoisin olevan aivan yhtä tehokas.


Löytyikö suosikkieni seasta tuttuja tuotteita tai uusia kiinnostavia vaihtoehtoja. Entä mikä on tämän vuoden ehdoton suosikkituotteesi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti