16. helmikuuta 2016

31 Day Challenge: Galaxy

Galaksikynsien kanssa en halunnut tehdä ihan perinteisiä, vaan inspiroiduin syksyllä näkemistäni revontulista. Ne toki eivät ole galakseja, mutta niiden värimaailmasta sai kivaa vaihtelua tavallisiin galaksikynsiin. Tein kynnet jo tammikuun alussa, mutta julkaisua olen siirtänyt näin kauan, koska en tykännyt kynsistä hirveästi. Tai lähinnä en saanut hyviä kuvia silloin pimeään aikaan. Haluan kuitenkin haasteessa jo eteenpäin ja en jaksa vääntää uusia galaksikynsiä, joten nämä saavat kelvata. Kuvissa esiintyy vain neljä sormea, koska joululomalla sattui pieni vahinko ja mun peukalon kynsi katkesi puolivälistä. Se ei ollut kaunis näky, joten lakkasin vain neljä sormea. Tänä päivänä kynsi on onneksi jo taas täysimittainen.


Käytin pohjaksi koristeluille Rimmelin Blue Vogue -lakkaa. Se on todella tumma sininen, kynsillä käytännössä musta. Tietyissä valaistuksissa erottaa sinisen häivähdyksen. OCW eli yksi kerros riittää.

Valkoisiin osioihin pohjaksi hololle käytin Konadin Whitea. Olisi pitänyt valita vähäpigmenttisempi, koska kynsistä tuli turhan vaaleat sen takia. Päälle töpöttelin aavistuksen vihertävää vaaleansinistä lineaariholoa Color Clubin Angel Kiss:iä. Reunoja pehmensin aika vähäpigmenttisellä MNY 657 -lakalla, se on pirteän sininen, vähän shimmerinen lakka. Väriä joukkoon toi vielä fuksia shimmersävy Collection 2000 Hot Looks sävy Vixen. Kuvissa lakkauksen vihertävyys ei niin erotu, eikä kynnet muutenkaan kuvissa päässeet oikeuksiinsa.




Onneksi nyt on jo valoisampaa ja seuraavista kynsistä saa ehkä jopa kunnollisia kuvia. Seuraava onkin kammotukseni vesimarmorointi ja tähän mennessä olen yrittänyt saada niitä kynsiä aikaan kuukauden sisällä kolme kertaa siinä onnistumatta. Yksi yritys päättyi jopa pöydän tulvimiseen kun lakkatippa ei levinnytkään veden pinnalle vaan tipahti suoraan vesiastiana käyttämäni pestyn jogurttipurkin pohjalle ja siinä lakkauksen aikana huomaamatta syövytti reiän purkin pohjaan. Vesimarmorointi ei selvästi ole mun laji...

Blogiin ilmestyy vielä muutaman päivän päästä yksi postaus ja sitten jään viikoksi tai pariksi pienelle tauolle kun en taas saanut postauksia varastoon ja lähden pieneen reissuun. Palailen sitten sieltä ison ostospostauksen kanssa kun saan lopulta kaikki kolmen jakson Oriflame-tilaukseni ja samoin eBaysta on tullut pari pakettia sekä toki reissuostokset ovat mahdollisia.

6 kommenttia:

  1. Musta noi on kivat! Varmasti vaikea kuvata niin, että kaikki loisto pääsisi esille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuohon aikaan oli muutenkin niin tuskallista ottaa mitään kuvia kun oli pimeää aamusta iltaan melkein.

      Poista
  2. Vähän makeet kynnet kyllä!

    VastaaPoista