21. maaliskuuta 2016

Giordani Gold Iconic Matte Lipstick


Oriflamen uusimmat punat ovat Giordani Gold -linjan alla olevat Iconic Matte Lipstickit. Nimensä mukaisesti niiden tulisi olla mattasävyjä, mutta minusta ne ovat enemmän puolimattaisia. Sävyjä on kaiken kaikkiaan 10 erilaista ja tilasin näytteet swatchailua varten.


Ihastuin punien koostumukseen. Mattasävyt ovat yleensä aika kuivia, mutta nämä eivät ole aivan sieltä kuivimmasta päästä. Mattaisuudesta huolimatta sävyt eivät tunnu lainkaan kuivilta tai vedä huulia rusinoiksi. Eivät ne toki kosteuttaviakaan ole ja etenkin neonsävyjen kanssa huulten täytyy olla priimakunnossa, punat näyttävät armottomasti kaikki röpelöt. Osassa kuvista huulteni röpelöt näkyvätkin punan alta. Kummasti talvella kovilla pakkasilla huuleni olivat hyvässä kunnossa, mutta nyt lämpimämmällä säällä ne kuivuvat kauheasti, vaikka miten rasvailisi. Kokonaisuutena punat ovat kuitenkin hyvin miellyttäviä käyttää.


Nude Rose
Nude Rose on todellinen your lips but better sävy. Se on hyvin lähellä omien huulteni sävyä, aavistuksen vain tummempi. Värisävyltään aika kylmä, ehkä jopa malvaan vivahtava. En tilannut sitä täysikokoisena, koska se näytti mainoskuvassa aivan liian ruskealta. Mutta ei se sitten ollutkaan, pitää varmaan tilata täysikokoinen.

Pink Touch
Sävy oli minulle vähän pettymys mainoskuvan perusteella. Odotin sen olevan nude, joka on vain vähän kuin vaaleanpunaisempi versio edellisestä. No sävy olikin tosi pinkki. Ei siinä, nätti sävy, mutta ei sitä mitä halusin. En onneksi ole kokeillut täysikokoista punaani, koska halusin odottaa jos kaikista tulisi näytteitä. Pitää yrittää jos joku ostaisi tuon mun täysikokoisen.

Fresh Pink
Haastavin sävy, todella neonpinkki. Ei kovin pigmenttinen, joten levityksessä on oltava tarkka. Jää paikoin läpikuultavaksi helposti. En viihdy räikeissä huulissa, joten tästä ja näistä muista räikeistä en niin innostunut.

Perfect Peach
Yhtä neon kuin edellinenkin, mutta edellisen ollessa purkkapinkki, on tämä korallisempi. Edellistä vastaava muuten eli pigmenttiä vähän uupuu ja levityksessä saa olla tarkka. Näyttää myös joka ainoan röpelön huulissa.


Orange Coral
Jos edellinen oli sellainen pinkki-oranssi, on tämä sitten punaoranssi. Ja edelleen aivan yhtä järkyttävän räikeä. Kahden edellisen tapaan kaipaisi pigmenttiä lisää.

Violet Pink
Edelleen räikeät sävyt jatkuu, nyt aika paljon Pink Touchin kaltainen, mutta selvästi violetimpi sävy. Pigmenttiä alkaa tässä olla jo tarpeeksi, joten muita räikeitä sävyjä helpompi käyttää.

Bright Berry
Klassisempi fuksian marjaisa sävy. Vieläkin hyvin räikeä. Levittyy parhaiten näistä kaikista, unelmanpehmeä ja kermainen tuntuma.

Dusky Rose
Ensimmäistä sävyä vähän tummempi versio. Kylmä, malvamainen "likainen" sävy, juuri sellainen, mitä Youtubegurujen huulilta on löytynyt jo pitkään eli ns. muotisävy. Tykkään kovasti ja ostin täysikokoisen. En ehkä nyt kevään ja kesän aikaan niin hirveästi käytä, mutta syksyksi oikein kaunis puna.


Forever Red
Mitä olisi huulipunakokoelma ilman punaista. Forever Red on sävyistä ehkä kuivin levittää ainakin näytteenä. Sitä joutuu vähän hankailemaan huuliin. Se on omasta mielestäni aika neutraali punainen, ei älyttömän kylmän sinertävä, mutta ei oranssi eikä pinkkikään. Sopii varmasti useimmille ihonsävyille. Todella kaunis klassinen true red.

Dark Burgundy
Nimensä mukainen, oikein tumma vamppisävy. Viininpunertava, mutta hyvin ruskeaan taittava. Syksyksi oivallinen sävy ja aivan uskomattoman kaunis. Niin täyteläinen sävy. Kaipaa kuitenkin rajauksen, koska karkailee helposti. Kuviin swatchasin punat kuitenkin ilman rajausta, jotta sävy ei muutu.

Kokonaisuutena tästä punakokoelmasta löytyy varmasti jokaiselle jotain, etenkin jos kevääksi ja kesäksi haussa on kirkkaita punasävyjä. Löysin sävyistä monta suosikkia. Neonsävyistä en niin innostu, ne eivät ole tyyliäni. Mutta Forever Red on upea punainen, sellaisen jokainen tarvitsee kokoelmaansa. Dark Burgundya tuijottelin peilistä vaikka miten kauan, se on u-p-e-a. Kuviin en saanut vangittua sen todellista täyteläisyyttä ja syvyyttä, mutta huulet olivat kuin viininpunaista samettia. Dusky Rose lukeutuu likaisten sävyjen ystävänä myös tietenkin suosikkeihini. Mustana hevosena suosikkilistalle nousi myös Nude Rose, minun ja nudesävyjen rakkaussuhteesta ei vaan pääse mihinkään.

Löytyikö sävyistä suosikkia?

6 kommenttia:

  1. OMG toi Perfect Peach ja Orange Coral kuolen kuinka upeita! <3 Orange Coral olisi niin nappi vähän ruskettuneen ihon kanssa kesällä. *huokaus*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskettuneelle iholle nuo kirkkaat sävyt kyllä olisivat kauniita. Suojakertoimen vuoksi sopisivat hyvin vaikka rannalle tai piknikille :)

      Poista
  2. Kyllä minun valinta osuu Dusky Rose sävyyn <3
    Tuskin tätä tulee kuitenkaan ostettua :/ Kälyni kautta olen joskus tilannut Oriflamen tuotteita, mutta hän on lopettanut tilaamisen.
    -Tingeling-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä nätti :) Toivottavasti löydät jossain vaiheessa toisen edustajan, jolta saisit tuotteita. Tosin huulipunathan ovat niin pieniä, että ne saa kirjeenäkin laitettua jos edustaja asuu kauempana. :)

      Poista
  3. Violet Pink on KAUNIS!!! Sopisi loitavasti punapäälle kesäsävyksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kaunis kesäsävy ja muutenkin kokoelmassa on pirteitä kesäisiä sävyjä, etenkin ruskettuneelle iholle. :) Luonnossa se on vielä violetimpi, kuvissa vähän pinkimpi. Omilla huulillani luonnossa jopa vähän pastellivioletti.

      Poista