22. tammikuuta 2017

Laserkarvanpoistoa kotona: Ensimmäinen kerta



Hieman yli viikko sitten oli ensimmäisen laserkarvanpoiston aika Philips Lumea Advancedilla. Jännitin sitä kovasti, koska en tiennyt miten paljon se sattuisi tai onnistuisi muutenkaan. Luin ohjeita moneen kertaan, tein kaiken mitä käskettiin ja vielä laitetta käyttäessäkin ohjekirja oli vierellä, että sai tarkistella juttuja.

Laite käy vaalealle iholle, jolla on tummia karvoja, koska niihin valoimpulssit imeytyvät parhaiten ja liian tumma iho taas palaa. Laitteessa on sensori, joka alkuun testaa ihon sävyn ja se tekee sitä välillä myös hoidon aikana. Jos iho on liian tumma, laitteen valo muuttuu oranssiksi ja laite ei laukea vaikka nappia painaisi. Siten laite on turvallinen käyttää ja itsensä polttaakseen saa olla aika mestari. Jos ihotesti on onnistunut, syttyy laitteeseen valkoinen valo. Painallusten välillä valo vilkkuu ja kun vilkkuminen loppuu, laite on valmis käytettäväksi uudelleen. Siihen menee pari sekuntia.


Käsiteltävän ihon tulee olla sheivattu, jotta karvat eivät pala ja tietenkin kuiva ja puhdas. Valotehoja on viisi ja niistäkin ohjeissa on suositukset tietyille ihoalueille. Vuorokausi ennen ensimmäistä kertaa on hoidettava ihoalue testattava reaktioiden varalta eli käytännössä tehtävä testiläntit joka valoteholla ja jos jostain tulee reaktioita, on pysyteltävä sitä tasoa alempana. Omalla kohdallani esimerkiksi käytin jalkoihin tasoa 4, vitonenkin olisi ollut ok, mutta nipisti sen verran enemmän, että päädyin pysyttelemään ekalla kerralla vain nelosessa. Muut käsiteltävät alueeni, kuten kainalot, kävin ekalla kerralla läpi vain ykkösellä, koska ne ovat sen verran herkempiä ja jo ykkönen poltteli jonkin verran. Nostan tehoa sitä mukaa kun iho tottuu siihen.

Käyttö on helppoa, laite vain painetaan ihoon, odotetaan valon syttymistä ja painetaan nappia. Laser välähtää todella kirkkaana, mutta ohjeissa sanotaan, ettei suojalaseja tarvitse käyttää. Laite ei välähdä ellei pää ole painettu aivan kiinni ihoon, joten valoimpulssit eivät kohdistu muualle kuin ihoon. Laitoin silti aurinkolasit päähän, koska valo oli niin kirkas, ettei hetkeen nähnyt mitään. Mahdoin näyttää aika tyylikkäältä... Ihon käsittely on nopeaa, välähdys ei kestä sekuntiakaan ja heti voi siirtyä seuraavaan kohtaan. Omassa päässä on vain vähän hahmotettava käsiteltävät alueet ja muistettava minkä kohdan on käsitellyt. Kohtien tulee olla vähän limittäin keskenään, jotta kaikki alueet tulevat käsitellyksi. Mitähän mulla olisi mennyt ehkä 5 minuuttia per sääri ja muihin alueisiin ei senkään vertaa. Ainoa ongelma oli välillä taipua vaikeampiin paikkoihin, mutta sekin onnistui ja laitteessa on erikoispitkä johto niin sekin antoi liikkumatilaa hyvin.



Mitä kipuun tulee niin sitä ei juurikaan ole jos valotehon pitää sopivana eikä heti käräytä täysillä. Pikkuisen se saattaa nipistää ja pieni lämmön tuntu on iholla pari sekuntia. Samoin jännästi tuntee kuinka lämpö menee karvojen juureen ihon pinnalta liukuen syvemmälle. Mutta se on vain lämpöä eikä polta oikeastaan. Huomattavasti vähemmän laserkäsittely sattuu verrattuna epilointiin ja vahaukseen sekä on paljon nopeampaa. Käsittelyn jälkeen ei tunnu oikein miltään, vähän iho voi kiristellä kuivuuden takia ja sitä varten neuvotaankin laittamaan hajustamatonta kosteusvoidetta hoidon jälkeen. Vähän palaneilta karvoilta haisee käsitellessä, muttei paljon jos sheivauksen hoitaa hyvin etukäteen.

Jalkani tähän asti epiloin, joten niissä ei karvoja juurikaan ollut etukäteen. Uhraan siis seurantaa varten kainalokarvani. Ne ovat muutenkin hyvä lähtökohta, koska en ole niitä koskaan epiloinut. Kerran kokeilin, mutta ekan karvan repeydyttyä irti alkoi tulla verta kainalosta ja kainalo oli älyttömän kipeä monta päivää. Olen vain sheivaillut niitä sen jälkeen, siitäkään iho ei hirveästi tykkää ja siksi kainaloni iho on vähän huono. Toivon senkin paranevan sitten kun sheivailun saa lopettaa toivottavasti kokonaan. Pyydän myös, ettei kommenteissa hirveästi haukuttaisi kainalokarvojani, koska kuva niistä on muutenkin kynnys julkaista ja jokaisella niitä on enemmän tai vähemmän.


Tässä ensin kuva lähtötilanteesta molemmissa kainaloissa päivänvalossa, tiesin tilaavani laitteen ja siksi annoin karvojen kasvaa hyvään mittaan kuvia varten, vaikka oli vaikeaa olla sheivaamatta kun karvat häiritsivät. Mitä kaikkea sitä tekeekään blogin eteen.


Ja tässä toinen kainalo heti ekan käsittelyn jälkeen valitettavasti keinovalossa, päivänvaloa on niin heikosti saatavilla vielä. Kainalo on siis sheivattu ja sen jälkeen laseroitu. Toinen kainalo oli niin samannäköinen, etten siitä ottanut kuvaa. Tässä ekassa postauksessa ei merkittäviä tuloksia siis ole, mutta toivottavasti seuraavilla kerroilla. Iho ei kuitenkaan ole mitenkään ärtynyt tai muutenkaan normaalista poikkeava.

Seuraava käsittely onkin torstaina, koska ekat tehdään parin viikon välein ja postaukset tulevat hieman jäljessä. Katsellaan ensi sunnuntaina miten on käynyt.

6 kommenttia:

  1. Mua kiinnostaa tää tosi paljon joten odotan jo seuraavaa osaa!

    VastaaPoista
  2. Ekoissa näissä laitteissa oli tosi kapea toi käsittelypää ja käsittely vei ikuisuuden niiltä, jotka vanhempaa mallia aikoinaan käyttivät. Tykkään, että tuo alue on laajentunut roimasta, joten käsittely kuulosti kyllä tosi nopsalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli nopeaa ja helppoa, tähänkin on kapeampi tarkkuuspää, mutta sitä en ole toistaiseksi tarvinut mihinkään. Se on lähinnä jos pikkutarkkoja juttuja laseroi, kuten kasvoja. Muistan myös lukeneeni blogeista aikaisemmin, että vielä muutama vuosi sitten näihin laitteisiin piti erikseen tilata jotain geeliä, jonka kanssa sitten käyttää laitetta. Ja silloin ne kyllä maksoivatkin hirveästi. Tekniikka onneksi kehittyy :)

      Poista
  3. Tää ois niin hyvä! Mulla on vaalea iho ja tosi tummat karvat, jotka todellakin näkyy kauas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla yhdistelmällä sen juuri pitäisi tehota parhaiten :)

      Poista