31. lokakuuta 2015

Halloween-look: Zombie Nurse (varoitus: kuvissa "verta")

En ole koskaan juurikaan viettänyt Halloweenia, mutta tänä vuonna innostuin luomaan halloweeniksi tuollaisen myrkkyä jakelevan Zombie-hoitsun. Pelkään lääkäreitä, hoitsuja ja ylipäätään sairaalaympäristöä, joten mikäpä minulle sen sopivampaa kuin olla ilkeä hoitsu. Ehkä pelon voi voittaa olemalla itse se pelon kohde.

Inspiraationa lookkiin toimi myös yhden lempibändini, In This Momentin, musavideo, joka löytyy postauksen lopusta ja joka on nähty aikaisemminkin blogissa. Bändin Whore-videolta tulee myös tuo levinnyt huulipuna ja likaiset kädet. Samoin inspiraatiota toi viime vuonna katsomani Nurse [3D] -leffa. Koska leikin hoitsua vain kotona yksin, en ostanut mitään pukua tai muuta, mutta DIY-henkisesti askartelin itselleni hatun, tai mikä lie se klassinen hoitsun päähärpäke onkaan. Tein myös silmälapun vanulapusta, johon kiinnitin kuminauhaa. Molempiin maalailin kynsilakalla punaisen ristin. Toteutin kaiken ihan perusmeikeillä, koska en FX-meikkejä omista.


Sitten vain musta silmämeikki, zombiemainen kasvomeikki ja tekoverta, öljystä ja vihreästä luomiväristä tehtyä myrkkyä tekoruiskuun ja valmista tuli. Ekaksi kuvaksi laitoin päivänvalossa otetun testimeikin, jotta esimerkiksi verikammoiset eivät näe sellaisia kuvia, joita eivät halua, ei edes bloggerin tms. feedissä. Jos joku juttu meikissä kiinnostaa, niin kysykää, mutta muuten jätän tämän vain tähän. Paitsi sanon sen, että pimeässä kylpyhuoneessa itsensä kuvaaminen tuon näköisenä ihan oikeasti alkoi ahdistaa ja otin kuvat vaan äkkiä ja melkein juoksin pois huoneesta.











Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa, jos teitte halloweenkynsiä, meikkejä, asuja tms. niin linkatkaa ihmeessä kommentteihin, jos niistä on kuvia netissä. Haluan nähdä muidenkin halloweenlookkeja. ^^

Hauskaa Halloweenia kaikille!

4 kommenttia:

  1. Upea silmämeikki ja Maria Brink = <3

    VastaaPoista
  2. Hihihihi, on mahtanut olla mielenkiintoinen valokuvaus-sessio. Mihin sitä ei bloggari ryhtyisi kuvien saamiseksi.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä varmasti näkemisen arvoista :D Onneksi ei kukaan soittanut ovikelloa silloin tai olisi voinut säikähtää...

      Poista