16. lokakuuta 2015

Oriflamen tilaus

Tätä Oriflame tilausta purkaessa silmissä vilisi vain pilkkuja kun oli sellainen kasa niitä Dot-It -lakkoja. Asiakkaat tilasivat kokonaista 13 pulloa lakkaa. Minulla ne omani jo on, joten en enää lisää tilannut itselleni, mutta nämä seuraavat tuotteet muuttivat luokseni.


Ylimpänä kuvaan eksyivät ihan uudet NovAge-ihonhoitosarjan näytteet, joita tilasin itselleni ja jokaiselle asiakkaalle yhdet. Silmänympärysvoiteeni loppui ja meinasin jo onnellisena avata uuden Milk & Honey Gold sy-voiteen, kunnes yksi asiakas kysyi, että sattuisiko mulla olemaan sitä. Luovuin siis omasta avaamattomastani ja tilasin itselleni tilalle Love Naturen kuivalle iholle olevan Villiruusu-voiteen.

Talven pintakuivuuteen varaudun myös Aqua Revitalise naamiolla ja tuollaisilla yöksi iholle laitettavilla kapseleilla. Syksyn viimassa on nenä päässyt hieman jo kuivumaan, joten tehokosteutus tulee tarpeeseen.

Ja se sunnuntain postauksessa mainitsemani huulipunakin tuli nyt.


Se on Giordani Gold Voluptous Lipstick sävy Satin Plum. Pikkuisen shimmerinen, hyvin tumma luumupuna, juuri sopiva syksyksi. Kuvissa näyttää ehkä vähän turhan ruskealta, luonnossa on hieman violetimpi, kuten kädelle swatchatussa kuvassa on.


Ilmaisena demona tuli Essense&Co Lemon & Verbena, se tuoksuu raikkaan sitruksiselta ja tuo pullo on niin kaunis! Sivulla on vielä kohokirjaimin tuo Essence&Co molemmin puolin. Demona tilasin myös uuden Tender Caren Organic Honey -tuoksuisena. Hunajalle allergisena en uskalla sitä huulille käyttää, mutta muualle vartaloon varmaankin pystyn.

Eniten innoissani olin uusista Very Me Eye Lash Stylist ripsareista. Ne ovat värillisi ripsareita syksyä ja joulua ajatellen! Ylimpänä on sininen, keskellä kulta ja alhaalla hopea. Yritän niistä tässä parin viikon sisään saada postausta aikaan. Must have pikkujouluihin!

Sellainen maltillisempi tilaus tällä kertaa, löytyikö joukosta kivoja uutuuksia?

2 kommenttia:

  1. Citrus ja Verbena! :O Jos on yhtä hyvä tuoksui kuin L'occitanessa niin nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. L'Occitane mullekin tuli ensimmäisenä mieleen. En ole sitä tainnut haistaa, mutta tuo ainakin oli raikas ja sitruunainen, ei lainkaan vessanraikastinmainen. Sitä on tulossa myös vartalovoiteena ja niille on sellainen teline. Näkyy uusimmissa demoissa jo :)

      Poista