10. marraskuuta 2012

Tuoksuja 8

Tuoksusarja on vähän unohtunut kiireiden takia, mutta nyt on sen aika jatkua. Tässä osassa esittelyyn pääsee viisi tuoksuani. Ja loppua tuoksuille ei näy vaan vielä on paljon tuoksuja odottamassa esittelyä.


Ainakin Seppälä myy Body Fantasies halpistuoksuja, tai ne eivät ole oikeastaan tuoksujakaan vaan vartalosuihkeita. Minulle niistä on päätynyt neljä. Huono puoli näissä vain on tuo laatu, koska pysyvyys on tosi heikkoa. Tuoksu kestää ehkä pari tuntia korkeintaan. Hyvää on herkullisten tuoksujen lisäksi se, että nämä ovat hyvin kevyitä tuoksuja, joten ne sopivat mihin tahansa tilanteeseen. Olenkin käyttänyt näitä töissä lähes päivittäin, koska nämä ovat niin helppoja tuoksuja. Suurin osa pitää niistä ja ne eivät hyökkää vastaantulijan silmille vaan jäävät leijailemaan lähes huomaamattomana perään.

Haluaisin näitä myös ulkomailta kun suomessa valikoima on aika rajallinen. Näitä valmistetaan uskomattoman paljon erilaisia ja haluaisin kovasti ainakin Pearin, Applen, Clean Oceanin, sekä mielenkiintoisilta kuulostavat Diva Latina Fiesta Floralin, Lemon Sugarin, Iced Cupcaken ja Sugar Applen.

Toivoisin myös, että joskus tekisivät kirsikkatuoksun, nythän on vain kirsikankukkien tuoksuinen, mutta se ei ollut ollenkaan kiva.

Sugar Vanilla Fantasy
Tämän ostin sokkona pelkän nimen perusteella kun testeriä ei ollut. Vaniljatuoksuja minulla on vaikka kuinka, mutta ei yhtään sokerilta tuoksuvaa. Tämä oli vähän pettymys kyllä. Käytännössä ei tuoksu melkein ollenkaan sokerilta, vaan kuten vaniljatuoksujen kanssa yleensäkin, vanilja puskee päälle kovasti ja peittää muun alleen.
   Nimestään huolimatta SVF ei tuoksu pelkästään sokerilta ja vaniljalta vaan seasta löytyy monta muutakin tuoksua. Jälkiruokakurssiksi kuvailtu tuoksu tuoksuu myös houkuttelevalta orkidealta ja kosteuttavalta kookosmaidolta. Makeutta tuo tietenkin sokeriruoko ja muita löytyviä tuoksuja ovat myski, setripuu ja santelipuu. Oli hyvin jännä huomata, että vaniljaa ei mainittu missään vaikka päällimmäisenä tässä on hyvin syvä ja rikas vaniljan tuoksu. Näin meitä saadaan huijattua muilla tuoksuilla.

Cucumber Melon Fantasy
Tämä on näistä suosikkini, jonkin aikaa käytin pelkästään sitä töissä. Se on hyvin helppo tuoksu. Siitä ei edes välttämättä tiedä sen olevan tuoksu vaan sitä voi luulla vain suihkugeelistä iholle jääneeksi tuoksuksi. Poikaystäväni tykkää tästä tuoksusta myös tosi paljon. Ehkä eniten kaikista tuoksuistani. Eikä ihme, tuoksu on todella raikasja vesimäinen, kuin kurkkua haistaisi. Pienellä ripauksella makeutta melonista. Se raikastaa tunkkaisen olon hetkessä sekä kuumana kesäpäivänä virkistää. Yksinkertaisen puhtaaseen tuoksuun ei ole tungettu mitään ylimääräistä, siinä tuoksuu vain kurkku ja meloni. Täydellinen tuoksu töihin ja muihin tilanteisiin kun haluaa tuoksua kivalta, mutta ei tuoda selkeästi esiin sitä, että käyttää hajuvettä.

Signature Raspberry
Signature tuoksut ovat uudempaa mallistoa, mutta tuoksut ovat melko samankaltaisia kuin noissa vanhemmissakin. Ihastuin kuitenkin kovasti tähän vadelman tuoksuun, jotenkin viime aikoina vadelmaiset tuoksut ovat miellyttäneet minua. Onkohan syynä Oriflame, jolta minulle on tullut vadelmalta tuoksuva suihkugeeli, deodorantti ja kasvovoide. Signature tuoksuun on kuitenkin lisätty myös muita hedelmiä, omenaa ja persikkaa. Ne vievät vähän aitoutta pois tuoksusta, mutta kyllä tämä edelleen tuoksuu selkeästi vadelmalta. Tämäkin on hyvin raikas ja puhdas tuoksu, jota haistellessa alkaa tekemään mieli vadelmia.

Signature Cotton Candy
Uusimpana hankin hattaralta tuoksuvan jota etsin pitkään. Meinasin kauan sitten ostaa sen, mutta jätin silloin ostamatta. Ajattelin, että ostan sen joskus myöhemmin. Sitten ne poistuivatkin myynnistä ja jäin ilman. Onneksi lopulta julkaistiin Signature -versio tästä ja sain viimein omani. Cotton Candyssä tuoksuu arvatenkin hattara sekoitettuna vaniljaan ja sen lisäksi mansikoihin, vadelmiin ja myskiin. Makea ja pehmeä tuoksu on näistä lemppareitani ja sen otan matkoillekin mukaan aina. Se sopii joka tilanteeseen, joten mukaan ei tarvitse useita hajuvesiä.




 Jeanne Arthes Love Never Dies Gold
Tämän todella kauniin pullon ostin käytännössä pelkästään vain pullon takia. Toki testasin tätä ensin, mutta vain katsoakseni ettei se ole jotain ihan hirveää. Tuoksu oli hyvä, joten lahjapakkaus lähti oitis matkaani. Siinä tuli myös tuo deodoroiva vartalosuihke mukana.

Jeanne Arthes on minun mittakaavallani todella suuri hajuvesivalmistaja, listalla on 95 tuoksua tällä hetkellä. Toki taitavat kaikki olla näitä halpistuoksuja. Vuonna 2009 Arthes julkaisi Love Never Dies tuoksun, joka oli pehmeän mausteinen ja siinä tuoksui muun muassa anis, sitruuna ja mustaherukka

Kuva: Google

Sitä seurasi vuonna 2010 samaisen tuoksun Gold versio, jota on kuvailtu hieman erikoisemmin kuin perusversiota. Sitä on sanottu kaakaoiseksi, makeaksi ja eläimelliseksi muun muassa. Itämainen kukkaistuoksu on hyvin erikoinen, en ole kovin usein törmännyt näin suklaiseen tuoksuun. Samalla se on pehmeän makea, mutta kuitenkin mausteinen. Tuoksu on hyvin tasapainoinen iltatuoksu ja minulle tulee tästä aina mieleen joulu. Hajuvedessä tuoksutkin ovat vähän erikoisia kuvailun lisäksi. Siinä tuoksuu greippi, karhunvatukka, juurimukula, gardenia, kielo, orkidea, meripihka, suitsuke ja meksikolainen suklaa. Tätä haistellessa tulee aina rauhallinen ja hyvä olo, johtuisiko se sitten tuosta suitsukkeesta. Hintaa tällä ei ole paljon, joten erikoisuutensa ja kauniin pullon vuoksi kehottaisin kyllä kokeilemaan jos vain löytää tätä jostain. Voisin väittää ettei heti tule toista samanlaista vastaan. Täydellinen pimeisiin talvi-iltoihin takkatulen ääressä.


Ei muuten pitäisi katsella valmistajien hajuvesiluetteloita kun nyt alkoi hirveästi tekemään mieli tätä :D Jos vaan joku tietää mistä tätä saa suomesta jos saa niin kertokaa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti