7. lokakuuta 2013

Yksi lempishampoistani

Blogia aktiivisesti seuraavat varmasti tietävät Oriflamen kahden rasvaisten hiusten shampoon olevan ne, joihin luotan. Mutta ei kahta ilman kolmatta. Ruotsalaista tällä kertaa tämäkin luottoshampooni, merkki vain vaihtuu.



Grazette Of Sweden oli minulle aivan tuntematon merkki ja oikeastaan se on sitä vieläkin tätä shampoota lukuunottamatta. Lähestulkoon jätin nämäkin löytämättä, koska eräässä tavaratalossa shoppailin ihan normaalisti, kunnes kuulin kuulutuksen näiden shampoiden tarjouksesta. Tarjous taisi olla kolme pulloa 5 eurolla. Ja niinpä kolme pulloa muutti luokseni. Sen jälkeen en etsinnöistä huolimatta ole onnistunut löytämään merkin tuotteita, vaikka silloisen kuulutuksen mukaan merkki on ruotsissa suosittu.


XL Apple & Sunflower volume shampoo on, kuten nimestäkin voi päätellä, tuuheuttava. Se on suunnattu normaaleille ja rasvaisille hiuksille. Lisäksi se lupaa vahvistaa ja antaa kiiltoa. Shampoossa ei myöskään ole silikoneja tai parabeeneja. Pullo on yksinkertainen, mutta etiketti tuo kivan lisän siihen. Se on jonkinlainen 3D tarra tai miksi tuota nyt sitten sanotaankaan. Kuitenkin etiketissä teksti ja tausta ovat kuin eri tasossa. Kaksi pulloa käytin aikaisemmin ja nyt tästä viimeisestä kyllä sen loputtua näperrän tuon tarran irti ja säästän sen. :D


Shampoon tuoksu on makean omenainen, selvästi havaittava, mutta ei liian voimakas eikä tuoksu jää kovin vahvana hiuksiin. Herkullisen tuoksun lisäksi shampoo sopii hiuksilleni erinomaisesti. Sitä ei tarvita paljoa ja shampoo vaahtoaa hyvin leviten paksuihin hiuksiini joka puolelle. Jo pesun aikana hiuksista tulee narskuvat ja pois huuhdellessa se vain vahvistuu. Omissa hiuksissani parhaiten toimivat juuri nuo narskuvaksi tekevät shampoot.


Hiukset kuivuvat ilmaviksi ja kevyiksi sekä tietenkin ne ovat todella puhtaat. Vähän liiankin puhtaat ehkä, koska hiukset tuntuvat niin oudoilta :D Kevyet hiukset eivät meinaa pysyä paikoillaan ja ovat superliukkaat sekä hankalat laittaa aamulla totuttuun tapaan. Joten näin tehokasta shampoota en ainakaan itse käyttäisi joka päivä, mutta syväpuhdistavan tyyppisenä aina silloin kun hiuksiin on alkanut kertyä lähmää joka ei tunnu tavallisella shampoolla lähtevän. Tätä viimeistä pulloa olen tarkoituksella säästellyt, mutta nyt päätin käyttää sen pois ja täytyy vain toivoa, että vielä joskus löydän shampoota lisää. Ja tietenkin haluaisin myös tutustua muihin merkin tuotteisiin.

2 kommenttia:

  1. Hairstorella on ainakin ollut myynnissä kyseistä merkkiä, nykyään en oikein enää edes tiedä Hairstoren kohtalosta/ideasta... :/ Nettikauppaa ei ainakaan vielä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä, pitää käydä katsomassa tilanne sitten kun seuraavan kerran liikkuu jossain missä on Hairstore :)

      Poista