7. huhtikuuta 2016

Edullinen markettihuulilakka

Paljastetaan arkistojen kätköistä eräs kauan julkaisua odottanut postaus. Mulla on nyt blogin kanssa jokin lukko kun en keksi mitään kirjoitettavaa. Sama vähän kosmetiikankin suhteen, ei kiinnosta ostaa mitään tai edes kierrellä kosmetiikkaosastoja. Ei edes vaikka nyt muuton jälkeen mulla on Stockmann ja Sokos alle kilometrin päässä. Ehkä olen vielä vain väsynyt. Mutta jos teillä on postaustoiveita niin niitä otetaan nyt vastaan enemmän kuin mielellään.

Joulun aikoihin ostin tämän Evelinen Lip Lacquerin, josta olen siitä lähtien tykännyt kovasti. Kuvatkin ovat huulikuvaa lukuun ottamatta joulukuulta, koska ahkerassa käytössä ollut lakka on pyörinyt laukuissa ja ties missä niin, että nykyään siitä on aika pitkälti tuo kultainen painatus kulunut pois hylsystä. Syy, miksi postaus lykkääntyi näin pitkään on, että se on mahdottoman vaikea kuvata. Olen saanut sen näyttämään liian tummalta, liian siniseltä, liian violetilta, kerran jopa punaiselta! Kuvausyrityksiä on ollut lukuisia, muttei se koskaan näy kameralla kuten pitäisi. Siksi näissäkin kuvissa sävy vaihtelee, mutta huulikuvaan sain sen lopultakin lähestulkoon toistumaan oikein.


Sävyjä oli valittavissa lähemmäs kymmenen ja niissä pysyteltiin aika perinteisissä sävyissä. Oli näitä nudempia, sitten oli vaaleanpunaisempia/pinkimpiä ja punaisen eri sävyjä. Omakseni valitsin nudeista tummemman, sävyn 402, koska siinä oli Youtubegurujen suosima tuollainen harmahtavan likaisen mauve vivahde, muistuttaa monia gurujen käyttämiä sävyjä, kuten... mitähän tähän osaisin heittää yhtäkkiä... no vaikka Anastasian Lovely tai Dusty Rose. Toki tämä ei ole matta, mutta siitä saa mattaisen laittamalla päälle vaikka irtopuuteria.


Arvokkaalta tuntuvan hylsyn sisältä paljastuu melko perinteinen applikaattori. Varsi on hurjan pitkä ja se tuottikin alussa vähän vaikeuksia, ennen kuin sen käyttöön tottui. Ohut applikaattori meinasi suihkia kasvoilla vähän mihin sattuu, kun sitä piti hallita tuollaisella pitkällä kepillä. Mutta siihen tottuu nopeasti.


Applikattori nappaa itseensä juuri sopivasti kermaista massaa, joka on tosiaan kuin sulatettua huulipunaa. Applikaattorilla saa rajattua huulet tarkasti ilman kynää, samalla kun kevyen karkkimaiselta tuoksuva puna levittyy kauniisti huulille yhdellä vedolla. Hetken huulilla oltuaan puna käyttäytyy kuin puikkomainen huulipuna. Pysyy paikoillaan, eikä tunnu huulilla juuri miltään. Siinä ei ollut pelkäämääni huulikiiltomaista tunnetta, vaikkei sävy matta olekaan. Cremenä se myös pitää huulet hyvin kosteutettuna, eikä puna tunnu kuivalta.


Sen vuoksi kuluminenkin on cremepunille tyypilliseen tapaan aika nopeaa jos syö tai juo. Muuten puna pysyy huulilla kyllä vaikka koko päivän. Kuluminenkin on aika huomaamatonta, koska ainakin tämä sävy jättää jälkeensä kevyen stainin, vaikka itse puna olisikin jo kulunut pois. Punaa on helppo lisäilläkin tarpeen tullen. Melko huoleton sävy siis, jota ei tarvitse vahtia pitkin päivää. Suosittelen!

Oletteko kokeilleet ja onko teillä suositella muita hyviä huulilakkoja?

1 kommentti:

  1. Just eilen katselin noita, mutta ostamatta jäi. Ehkä pitää kokeilla.

    VastaaPoista