27. maaliskuuta 2012

Kynsiä

Rakastan kynsien koristelua ja olen siinä omasta mielestäni ainakin kohtalaisen hyvä. Silti edelleen on minua paljon taitavampia kynsien tekijöitä, joten en hirveän paljon keskity blogissa itse kynsiin vaan pelkkiin tuotteisiin. Silti ajattelin laittaa muutamia tekemiäni kynsiä näytille.

Nämä olivat ensimmäiset vesimarmorikynnet ja olin niistä ylpeä
vaikka etusormi ja peukalo menivätkin vähän niin ja näin. Oli todella vaikea
 löytää lakkoja jotka toimisivat veden kanssa. Nämä saivat myös tuttavilta paljon
 huomiota. En muista mitä kaikkia lakkoja käytin näihin.

Nämä kynnet tein kun sain viimeinkin Konadin ihanan
laatan joka sisälsi tuon leopardikuvion joka on suosikkini.
Mukavan hillitty ja tyylikäs lakkaus mielestäni ja sai etenkin 
miehiltä huomiota

Vähän rajumpi lakkaus samaisella Konadin laatalla, tällä
kertaa tiikerikuviona. Sai inspiraationsa ihanista korviksista
jotka minulla on.


Seppälästä löysin mattalakan ja pitihän se heti saada punaisena.
Se pääsikin hyvin oikeuksiinsa kun liimasin päälle vielä valkoiset
ruusutarrat

Kun ensilumi satoi tänä talvena tuli heti talvinen olo.
Siispä tekemään talviset kynnet.

Sain myös ensimmäiset hedelmäfimoni ja niillähän piti heti 
saada tehdä hedelmäkynnet

Perinteisesti teen sanomalehtikynnet valkoisella
pohjalla, mutta tämän Kiko lakan väri oli niin kaunis,
että päätin kokeilla sen kanssa.

Nämä kynnet tein kun sain Konadin m84 laatan. En
pitänyt näistä kovin paljon itse, mutta kaikki tapaamani
ihmiset kyllä kehuivat näitä. Näissä on käytetty 
Flormar 413
Konad White
Maybelline 03 Tutti Frutti

Viimeisimmät kynnet tein Yves Rocherin Rougella.
Nimettömään tein eri värisen kynnen Essencen 01
Sparkling Champagnella. Ensin halusin tehdä näistä
Pin Up tyyliset kynnet kirsikoilla, mutta Essencen 
kirsikkalaatta on niin tajuttoman huono ettei siitä 
tullut mitään. Siksi se vaihtui Konadin mansikoihin
ja kynsistä tuli Shampanjaa ja mansikoita -kynnet.
Kuva ei kyllä tee yhtään oikeutta niille, mutta 
näkee siitä jotain.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti