29. maaliskuuta 2012

Luomuruusua

Ruusuvedestä taisin ensimmäisen kerran lukea Karkkipäivän Sannin kirjoittamana. En ollut kuullutkaan siitä ennen ja halusin tietysti kokeilla. Kun sitten löysin ruusuvettä oli se vieläpä tarjouksessa hintaan 2,95€. Normaalisti tuo taitaa maksaa suunnilleen 7,90€ ainakin mitä netistä löysin.

Tämä kyseinen Herbinan Biohajoava Ruusuvesi on paljon kehuttu ja voitti ainakin Cosmopolitan Beauty Awardsin ja Iltalehden kasvovesitestin. Ruusuvesi lupaa kosteuttaa, rauhoittaa ja vähentää punoitusta samalla kun se viimeistelee ihonpuhdistuksen. Minulta tuote saa plussaa biohajoavuudestaan ja myös luomuruusun käytöstä vaikken muuten mikään luomuintoilija olekaan. Ei se kuitenkaan voi pahastakaan olla.


Melkeinpä joka tuotteessa ensimmäisenä tarkistan tuoksun ja ruusuvedessä tuoksu oli ihanan kukkainen ja raikas. Ei liian voimakas. Kasvovetenä se oli mielestäni ihan hyvä ja kosteutti hieman. Se ei kuitenkaan pitemmässä käytössäkään rauhoittanut tai vähentänyt punoitusta yhtään. Melkein päinvastoin. Levittämisen jälkeen kasvot punoittivat enemmän kuin ennen ruusuvettä. Punoitus onneksi väheni jonkin ajan päästä ennalleen.

Miinusta saa pullo, vaikka se onkin kaunis väreiltään. Pullosta vain auttamattomasti lorahtaa liikaa vaikka kuinka varovasti yrittäisi kaataa. Miinusta saa myös tuotteen sisältämä linalooli joka ei lukemani mukaan ole erityisen hyvä iholle. Lilaloolin sanotaan yhden lähteen mukaan olevan sytotoksinen mikä on hyvä jos haluat päästä eroon syöpäsoluista. Se ei tee hyvää kasvojen terveille soluille joita yrität parhaasi mukaan säilyttää.

Tätä oli kiva kokeilla, mutta en usko ostavani sitä uudelleen. Käytän ensin muut kasvoveteni pois pyörimästä ja sitten mietin mitä ostan seuraavaksi. Jos tämä olisi auttanut punoitukseen, olisin ostanut sitä ilman muuta uudelleen. Pullosta on vielä  kolmasosa jäljellä ja sen käytän loppuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti