25. maaliskuuta 2012

Mattaista samettia

Ongelmaihoni takia olen kokeillut vaikka mitä meikkivoiteita. Tavoitteena löytää voide joka ei alkaisi kiiltämään. Selektiiviseen kosmetiikkaan minulla ei ole varaa, joten hyvin pitkälti mennään halvemman luokan ehdoilla.

Aikaisemmin sanoin joutuneeni hiusöljyn kohdalla mainoksen uhriksi ja tämä oli kyllä toinen tuote jossa olin mainoksen uhri.



L'Orealin Matte Morphosen mainoksen telkkarissa nähtyäni olin ihan innoissani. Viimeinkin voide joka tasoittaa, peittää ihohuokosia ja pysyy mattana. Lorkku lupaa sen olevan kuin pohjustusvoide, mattameikkivoide ja irtopuuteri samassa. In your dreams.


Ostin tämän ja se maksoi silloin noin 16 euroa, nyt sitä näkyy olevan netissä pari euroa kalliimmalla myynnissä. Minun ihollani se ensinnäkin levittyy huonosti vaikka olisi pohjustajaa alla. Kun sen lopulta saa levittymään jättää se hyvin rakeisen pinnan. Kaukana siitä luvatusta samettisesta ihosta ellei tarkoita sitten vakosamettia. Huokoset se kyllä peittää, viiden minuutin ajaksi. Sen jälkeen voide on jotenkin painunut kasaan ja huokoset ovat yhtä suuret kuin ennenkin. Samalla on kiilto puskenut läpi ja pahasti vaikka mainos antaa ymmärtää ettei puuteria tarvitse. Muutaman tunnin sisällä voide on kasaantunut huokosiin ja korostaa niitä entisestään.



Jotta ei kaikki olisi negatiivista niin voide kyllä tuntuu ihanalta ja kevyeltä. Iholle levitettynä sitä ei tunne ollenkaan olevan iholla. Myös sävy sulautuu ihoon täydellisesti vaikka minä olen melko vaaleaihoinen ja käyttämäni vaalein sävy 115 Golden Ivory vaikutti vähän liian tummalta ensin.

Mutta vaikka tämä on tarkoitettu rasvaiselle ihotyypille, ei se minulla toimi. Kuivempi-ihoiset voivat tästä tykätä ja myös sellaiset joilla ei ole niin huono iho kuin minulla.

Tämä on nyt seissyt käyttämättömänä kaapissa yli vuoden päivät ja tuskin tulee ikinä käytettyä. Ja sanomattakin selvää etten tule ostamaan uudelleen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti