30. kesäkuuta 2014

Ingrid -luomiväripaletti

Mattaluomiväripaletteja on hyvin vähän verrattuna shimmerpaletteihin ja siksi yllätyin kun näin Keskisellä pikkuruisen ja kivasti nimetyn Ingrid Cosmeticsin  Pret-A-Porter paletin sävyssä 03.


Halpismeikiksi paletti painaa paljon ja saa sen tuntumaan arvokkaammalta. Tykkään myös paletin ulkonäöstä, hillityn tyylikäs ,eikä turhia peilejä mukana. Minä en ainakaan käytä ikinä palettien peilejä meikkaamiseen.


Sävyt ovat minulle tyypillisesti neutraaleja, koska meikkaan lähes aina ihmisten ilmoille meikin ruskean sävyillä. Oli se sitten nudemeikki tai ruskea smoky, joka useimmiten on tänä vuonna viihtynyt luomillani. Pikkuhiljaa sopivien mattasävyjen eksyessä luomivärikokoelmaani olen ottanut mukaan myös muita värejä. Puolustuksena sanottakoon, että tämä oli ainoa valittavissa oleva paletti.:D


 Ingridin paletti tuo mukanaan tuttujen ja turvallisten ruskeiden sävyjen lisäksi vaaleanpunaisen, jonka koen haastavaksi käyttää silmämeikissä. Joko onnistuu tai sitten näyttää silmätulehduksen saaneelta.

Paletin napit ovat aika kovia ja niistä on vaikea saada väriä kunnolla irti. Napit tuoksuvat kevyen kukkaiselta. Pigmenttiä ei ole kauheasti ja erot sävyjen välillä ovat isot. Vaaleat sävyt ovat heikkoja, tumma ruskea levittyy aika epätasaisesti, mutta vaaleanpunainen on yllättävän hyvä laadultaan. Kaikki värit kuitenkin levittyvät sametinpehmeästi huonosta pigmentistä huolimatta tummaa ruskeaa lukuunottamatta.

Kokonaisuutena ihan mukava paletti, jolla tällainen tylsä arkimeikkaaja keksii lukemattomia sävy-yhdistelmiä. Ja netin mukaan luomivärit ovat ilmeisesti mineraalikosmetiikkaakin? vielä ja sävyvaihtoehtojakin on useita.

2 kommenttia:

  1. Itsellä on saman merkin luomiväripaletti ruskeilla sävyillä. Muistaakseni olen tykännyt paletista varsinkin arkikäytössä helppoutensa vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi itsekin muistaa käyttää tätä useammin kun on vähän unohtunut laatikon pohjalle.

      Poista