31. lokakuuta 2014

Ostoksia, Lush ja The Body Shop

Perinteisesti näin joulun lähestyessä tilailen lahjoja perheelle ja kavereille ja usein siinä mukana lipsahtaa jotain itsellekin. Nyt sorruin tilaamaan Lushilta ja The Body Shopilta.


Lushilta oli pakko tilata itselle tietenkin Snow Fairy. Mietin pitkään otanko pienimmän 100g pullon vai 250g pullon, päädyin tuohon isompaan. Kaikista isoin oli jo kipurajan yläpuolella. Tuo 250g pullon melkein 19 euron hinta on aika kova hinta noin suihkugeelistä. Pienintä en kuitenkaan halunnut, koska jos rakastuisin tuoksuun niin se kuluisi nopeasti ja sitten joutuisin odottamaan sitä seuraavaan jouluun asti.

Ja kyllähän mä rakastuin siihen, en yhtään ihmettele miksi sitä hehkutetaan niin paljon! Niin överimakea ja ihana, että sitä on vaikea edes kuvailla, se on koettava itse.

Joulutuotteista halusin myös Hot Toddyn, mutta siitä vain 100g pullon. Pullosta haistettuna glögiltä tuoksuva suihkugeeli oli tosi voimakas ja sai melkein vedet tulemaan silmistä, mutta toivottavasti suihkussa vähän laimenee. :D Ja siinäkin on glitteriä!

Lushista tulee mieleen aina myös Ostolakossa-blogin Virven videot noista suihkuhyytelöistä, joten halusin toki kokeilla sellaista myös. Valitsin Sweetie Pien. Se tuoksuu syötävän hyvältä ja ilmankos, koska siinä on kirsikkaa ja kookosta. Pitää kerrata ne Virven videot, että osaan edes käyttää tuota oikein...

Ja iskälle vielä hänen joululahjaansa ekstrana Dirty Springwash 100g, koska iskä tykkää kaikesta raikkaan tuoksuisesta, kuten mentholista ja mintusta. Ja tuo tuoksui todella raikkaalta, en itse käyttäisi, vaikka sen on sanottu olevan ihan naisillekin soveltuva(ei liian maskuliininen tuoksu), mutta tiedän iskän tykkäävän siitä kovasti.


Ajattelin, ettei noin pieneen tilaukseen saa näytteitä, mutta sieltä oli laitettu jopa kaksi. Snowcake tuoksuu mantelilta ja jos nyt suoraan sanon niin ällötti. Syy ei toki ole itse Snowcakessa, koska se tuoksuu lupausten mukaisesti mantelimassalta ja hyvin aidolta sellaiselta. Mun päässä on se vika mantelia kohtaan ja syy löytyy tuolta Tender Care Almondin kohdalta.

Let The Good TimeS Roll on kasvoputsari ja yritän tässä päästä vähän timmimpään kuntoon ensi vuoden Oriflame-juhlaa varten(ja muutenkin), joten olen yrittänyt olla aika lailla herkkulakossa. Sen takia melkein söin tämän putsarin, se tuoksuu niin syötävän hyvältä. Popcornia ja kanelia, jotka mun nenässä yhdistyi jotenkin keksitaikinamaiseksi. Jos tilaan joskus Lushilta uudelleen niin saatan tilata täysikokoisen jo ihan vaan tuoksun takia. :D

Olin kyllä muutenkin niin pakahtua näiden tuoksujen kanssa, että jos ikinä pääsisin Lushin liikkeeseen niin varmaan sekoaisin siellä... Harmi kun sinne on 400km.

Lushilla toimitus oli aika nopea, tilasin 28.10 ja nuo oli postissa 30.10. Ainoa mikä kirpaisi oli melkein 10 euron postikulut.



The Body Shopilta tilasin lähinnä, koska halusin sen joulukalenterin. :D Mulla ei ole ikinä ollut kosmetiikkakalenteria ja joka joulu kateellisena seurailen kun muut bloggaajat availee niitä. Nyt saa jouluun asti taas kokea pikkutyttömäistä innostusta siitä, että mitähän sieltä tänään tulee, suklaakalentereista ei tämän ikäinen enää kicksejä saa. :D Sisältöä en ole kurkkinut mistään, yritän pitää sen itseltäni salassa kaikin keinoin. Ehkä teen blogiin joka päivä/parin päivän välein sellaisen "ylimääräisen" postauksen siitä, että mitä tuolta tulee.


Nyt kun vain malttaa pitää sormet erossa tuosta joulukuuhun asti. Siihen on niin piiiitkä aika.


Äidin joululahjaan tilasin mukaan Glazed Apple Greeting Cardin ja samalla itsellenikin yhden. Kortissa on pikkuruinen käsivoide ja saippua nimen mukaisessa tuoksussa. Omani avasin jo ja käsivoide oli loistava. Imeytyi nopeasti, eikä jättänyt mitään tahmalähmää käsiin ja kosteuttikin vielä selvästi paremmin kuin muut yhtä nopeasti imeytyvät. Ei ihme, että merkin käsivoiteita on kehuttu. Tuoksui ihan Lidlin niiltä sellaisilta kirpeiltä omenarengaskarkeilta ja alkoi tehdä mieli niitä. :D Saippua tuoksui melko samankaltaiselta, mutta oli vaan saippuaisempi.

Ja koska äiti on käsivoiteiden suurkuluttaja niin tilasin hänelle myös Fruity Hand Cream Trion osaksi lahjaa ja sitäkään en tietysti avaa niin en tiedä tuoksuista. Mutta siinä on mangon, mansikan ja verigreipin? tuoksuiset käsivoiteet. The Body Shopin nettikaupassa oli muutenkin iso valikoima tosi kivoja lahjoja, joten jos et vielä tiedä mitä antaisit lahjaksi niin kannattaa tsekata sieltä.


Pari näytettä oli myös laitettu mukaan, ne on aina kivoja. Laatikossa oli Tea Tree Facial Wash ja Oil. Näistä oon lukenut paljon hyvää, joten kiva päästä kokeilemaan, vaikka inhoankin teepuun tuoksua. Vielä kun tuo öljy on ihan kunnon ampullissa oleva näyte, joten helppo käyttää.

The Body Shopilla oli vielä nopeampi toimitus. Tilasin 29.10 siinä iltapäivällä, oikeastaan heti kun joulukalentereita tuli lisää verkkokauppaan. Kyllä, olen se hullu joka päivittää nettisivua vartin välein koneella istuessa ja kyttää milloin niitä tulee, jos luvataan, että lokakuun lopussa tulee lisää. :D Ja sitten ne olivatkin jo 30.10 postissa. Tilaukseen sai lisäksi ilmaiset toimituskulut kun se ylitti 60€ ja löysin vielä alekoodinkin eli netistä tilaaminen oli huomattavasti parempi vaihtoehto kuin lähteä ostamaan noita liikkeestä 100km päästä.


Meinasin ympätä tähän postaukseen mukaan vielä Oriflamen tilauksen, joka tulee ensi viikon lopulla, mutta tämä venyi nyt niin pitkäksi, että paras julkaista se ihan vaan näin. Huomenna tai sunnuntaina tulee vielä Loppuneet-postaus, joten poikkeuksellisen vilkas postaustahti nyt parin päivän ajan.

4 kommenttia:

  1. Kosmetiikkajoulukalenteri olisi ihana, mutta 65 euroa kirpaisee liikaa. Kiva kuitenkin sitten nähdä mitä kalenteri sisältää :)

    VastaaPoista
  2. Tuo kalenteri on ihana :3 Miulla on tuo ja W7, tilasin myös Sokoksen verkkokaupasta teekalenterin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselinkin sitä W7 sun blogista ja sellanen kyllä olis kiva. Mutta ehkä tämä nyt riittää tälle vuodelle. Olis kiva lukea sun blogista, että mitä siinä kalenterissa tuli. :) Yritän myös saada Partyliten kalenterin, viime vuonna ne loppui kesken, katsotaan miten käy tänä vuonna.

      Poista
    2. Joo, laitan molemmista päivittäin postaukset tulemaan :)

      Poista