14. huhtikuuta 2012

Lisää kuivashampoota

Aikaisemmin kerroin omistamistani kuivashampoista ja shoppailemassa käydessäni eksyin erään kaupan kuivashampoohyllylle. Mieleni teki ostaa kaikkia niitä jota en vielä omista, mutta päädyin rajaamaan ostoni vain kolmeen tällä kertaa. Täytyy sitten seuraavalla kerralla ostaa lisää. Sinne taisi jäädä 4-5 sellaista shampoota jota en ole vielä kokeillut. Kaikki olivat todella halpoja, koska yksikään ei maksanut 4 euroa enempää ja useimmat olivat ennemmin 2 euron luokkaa.

Valitsin yhden täysikokoisen ja kaksi pientä pulloa, jotka voi kätevästi ottaa matkalle mukaan jos ne toimivat hyvin.


   Täysikokoisena valitsin Bristows Hair Refresh Dry Shampoon ja siitä vielä Tropical Paradise version. En ollut koskaan kuullutkaan merkistä, mutta halusin kokeilla tuon tuoksun takia. Ostaessani ajattelin, että tuoksu on jokin hedelmäinen, mutta yllätys olikin suuri kun shampoo tuoksui kookokselta. Jee, tämä sopii täydellisesti kookoksen tuoksuiseen hajuveteeni jota käytän todella usein. Mikseivät useammat kuivashampoovalmistajat voi panostaa tuoksuun vaan pitää tehdä sellaisia ällöjä pistävän tuoksuisia, kuten vaikka Schwarzkopfin got2be on.
   Tuoksun lisäksi shampoo vielä toimiikin. Se ei kohota mahdottomasti tai tee hiuksista täysin puhtaan näköisiä. Kokeilemani kuivashampoot ovat aina tehneet näistä vain toisen täydellisesti ja toista ei sitten ollenkaan. Tämä tekee molempia kiitettävän hyvin. Kohottaa jonkin verran ja puhdistaa tarpeeksi puhtaan näköiseksi. Ja hiuksista tulee ihanan pehmeät eikä valkoista jauhetta jää hiuksiin näkyviin. Tykkään! Miinusta tulee vähän ajasta, useimpien kuivashampoiden täytyy antaa vaikuttaa minuutin verran, tämä tarvitsee 3 minuuttia.

Kahdeksi minipulloksi valitsin sellaisia, joista olen aikaisemmin kuullut jotain. Batistesta olen kuullut vaikka miten paljon ja olen halunnut kovasti kehuttuja Fresh ja Tropical versioita, mutta tuolla saatavilla oli vain söpö pikkupullo Originalia. Batisten pullothan poikkeuksetta näyttävät halvoilta, mutta sen ei saa antaa hämätä. Monet ovat kehuneet sitä maailman parhaaksi kuivashampooksi. Originalin tuoksu on sitruunainen ja se freesaa hiukset tosi hyvin ja lisäksi kohottaa todella paljon. Eikä onneksi jätä valkoista kerrosta hiuksiin. Ainoa miinus on pullon suutin. Sitä saa painaa hirveän voimakkaasti ennen kuin pullosta tulee mitään ja sitten sieltä tulee shampoota liian paljon kerralla. Pidän enemmän sellaisista joita voi painaa kevyesti, jotta saa shampoon levittymään tasaisesti.

Myös Biozellista olen kuullut paljon hyvää, etenkin sen uudistuksen jälkeen. Erittäin hyvä ominaisuus on myös se, että shampoo on hiuksiin suihkutettaessa kirkasta eli ei tule ongelmia tummienkaan hiusten kanssa. Tuoksukin on mieto hypotuoksu purkin mukaan ja kokeiltuani rakastuin tuoksuun. Se on ihanan raikas omenainen tuoksu. Muut ominaisuudet ovat pitkälti samanlaiset kuin Batistessa ja pullokin on kauniin värinen eikä se näytä halvalta. Suutin on hyvä, koska sieltä saa tasaisen suihkun toisin kuin Batistesta. Vielä kun löytäisi tästä täysikokoisen pullon jostain.


Näiden kokeilun jälkeen näyttää pahasti siltä, että suosikkini Tresemmén kuivashampoo jää näiden kaikkien taakse ja tässä on uusi top 3 kuivashampoolistani. Tresemmé on hyvin näiden kaltainen, mutta nämä kaikki kolme pesevät sen mennen tullen tuoksullaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti