16. huhtikuuta 2012

Luomivärejä 8

Toiseksi viimeisessä osassa esitellään isoista paleteistani Amélie -paletti. Tämän ostin jonakin vuonna juuri ennen joulua toisen ison paletin kanssa. Se houkutteli minua kauniilla pakkauksellaan pääasiassa, koska nappien värejä ei aivan kunnolla nähnyt kannen "ikkunoiden" muodon vuoksi.


Paletti sisältää 48 luomiväriä, 6 poskipunaa, 12 huulikiiltoa ja 2 puuteria. Näistä olen käyttänyt pääasiassa vain luomivärejä, koska poskipunia en oikeastaan käytä ollenkaan ja huulikiillot ja puuterit minulla on erikseen.

Paletin luomivärit ovat kaikki helmiäisiä. Muutama on kuitenkin jo lähempänä glitteriä, kuten vaikkapa musta sinisellä glitterillä, ruskea kultaisilla ja tummanharmaa vihreillä. Kaikissa on paljon pigmenttiä ja ne saa helposti siveltimeen. Valitettavasti kuitenkin nuo glitterit eivät enää luomilla näy lähes ollenkaan. Värivalikoima on aika laaja vaikka paletissa onkin suurin osa harmahtavia ja tummia sävyjä. Väripilkkujakin on jonkin verran, mutta harmaita sävyjä on lähemmäs 20 kappaletta jos mukaan lasketaan siniharmaat.



Luomivärien alta paljastuvat poskipunat, puuteri ja huulikiillot ja niiden alta sitten vielä puuteri ja ilmeisesti poskipuna värin perusteella. Lisäksi alimpana vielä ovat erilaiset levitysvälineet, mutta niitä en käytä. Voitte jo arvata, että kun koko paletti maksoi 8 euroa niin siveltimien laatu on sen mukainen. Vaikka poskipunasivellin näyttää kyllä ihan mielenkiintoiselta. Sitä voisi joskus kokeillakin.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti