4. maaliskuuta 2013

Haaste

Sain haasteen Inspiration, hope and dreams -blogin Päiviltä. Yritin keksiä mahdollisimman paljon sellaisia vastauksia joita ei ole blogissa ollut esillä aiemmin, osa kyllä vähän vilahti niissä And That's Who I Am -postauksissa.


Haasteen on tarkoitus kiertää blogeissa, joissa on alle 200 lukijaa ja näin tuoda uusia blogeja julki.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa.

5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.

6. Ei takaisin haastamista

11 asiaa minusta
1. Olen ylioppilas vuodelta 2010
2. Opiskelen liiketaloutta suuntautuen myyntiin ja asiakaspalveluun
3. Olen seurustellut poikaystäväni kanssa 3 vuotta
4. Minua kiusattiin koulussa ja kärsin henkisistä seurauksista edelleen, mutta uudella paikkakunnalla ja uudessa koulussa kaikki on paremmin ja pidän koulusta ensimmäistä kertaa.
5. En lähde julkiselle paikalle ilman meikkiä, pari kaveriani ja perhe ovat ainoat joiden kanssa uskallan olla meikittömänä. Kiusaamisen jälkeen meikistä tuli suojamuurini ja itsevarmuuteni.
6. Pidän todella paljon erilaisista kasveista, asuntoni on täynnä huonekasveja, parveke kesäisin ja vanhempieni luona on rakentamani puutarhalammikko.
7. En ole koskaan matkustanut Tallinnaa pidemmälle.
8. Rakastan musiikkia ja kuuntelen sitä monta tuntia päivässä sekä käyn keikoilla ja festareilla.
9. Siitä huolimatta en voi sietää radiota, koska suurin osa sieltä tulevasta musiikista on huonoa, sama kappale toistuu jatkuvasti ja mainoksia on liikaa.
10. Olen tehnyt töitä valokuvaajana teatterissa, valokuvaliikkeen myyjänä, turvesuolla, sanomalehdessä sekä siivoojana.
11. Minulla oli ennen paljon lemmikkejä ja kasvatin myös joitain lajeja. Yksin asuessa lemmikkejä ei ole yhtään, mutta kaksi koiraani jäivät vanhemmilleni.

Kysymykset

1. Mitä Harrastat?
Valokuvausta ja kai tämä kosmetiikkakin jonkinlainen harrastus on ja bloggaaminen.

2. Kenestä saat vaikutteita esim. bloggailussa?
Bloggaamisessa vaikutteita saan muista lukemistani blogeista, en kuitenkaan kopioi keneltäkään. Mutta esimerkiksi koko syksyn ajan näkyi paljon sinisiä kynsiä blogeissa ja se vaikutti niin, että minullakin oli syksyllä ja myös tämän vuoden puolella useasti siniset kynnet. Ennen en lähes ikinä käyttänyt sinistä lakkaa.

3. Mikä on lempi vuodenaikasi ja miksi?
Kesä, koska keväällä kärsin lukuisista siitepölyallergioista, syksyllä on kylmää ja märkää ja talvella vielä kylmempää. Niin ja kesällä on festarit!

4. Mikä eläin olisit ja minkä takia?
Luonteeni perusteella sopisin ehkä kissaksi vaikka olenkin kissoille allerginen :D

5. Jos saisit matkustaa johonkin maahan mihin se olisi?
USA, koska siellä asuu sukulaisiani joita en ole nähnyt kuin muutaman kerran.

6. Mikä asia tulee ensimmäisenä mieleen sanasta kesä?
Festarit!

7. Mikä on vakio tarjoilu (syötävä) juhlissasi?
Jos on kyse ihan sellaisista juhlista joissa syödään ateria niin fenkolisalaatti joka on ihan lempparini. Pinjansiemenet seassa maistuvat todella hyviltä! Jopa setäni söi sitä ylioppilasjuhlissani vaikka muista tarjolla olleista salaateista sanoi, ettei syö pupujen kanssa samaa ruokaa. Tätä salaattia kuitenkin otti :D

8. Mikä on must -juttu mitä arkisin tarvii tehdä?
Meikkaaminen

9. Jos saisit olla kuka tahansa julkisuuden henkilö kuka olisit ja miksi?
Tämä olikin vaikea... ehkä joku kuuluisa meikkitaiteilija, koska olisi kiva luoda mahtavia meikkejä ihmisille. En sen tarkemmin määrittele kuka meikkitaiteilija, mutta joku.

10. Mitä haluaisit saavuttaa elämältäsi?
Tällä hetkellä haluaisin valmistua koulusta hyvin arvosanoin ja saada hyvän ja pysyvän työpaikan. Mahdollisesti joskus perustaa oman yrityksen.

11. jos saisit 20€ mihin kuluttaisit sen?
Kosmetiikkaan :D no ei vaan otetaan jotain odottamattomampaa... ostaisin uuden hiiren tietokoneeseen, koska vanha temppuilee mm. tuplaklikkailemalla joka asiaa vaikka painaa vain kerran. Siksi vain ohjailen hiirellä osoitinta ja klikkailut hoidan läppärin kosketusalustalla.

En lähde nyt haastamaan ketään tiettyä, mutta jokainen joka haluaa voi ihan vapaasti tehdä tämän haasteen omassa blogissaan. Minut haastaneen kysymykset olivat niin hyviä, että saatte vastailla niihin. :)


Hiihtolomanikin päättyy aivan pian, maanantai onneksi on vielä vapaata, mutta sitten on taas koulua. Parissa päivässä on kyllä tapahtunut kaikkea kivaa, voitin ensimmäisen blogiarvonnan elämässäni. Parin vuoden ajan olen osallistunut arvontoihin blogeissa ja ikinä ei ole tullut mitään. Nyt kuitenkin voitin ihanan Sentenced To Liven arvonnan. Samoin toinen "ihme" tapahtui, Garnierin Fb sivulla on ollut tosi usein arvontoja, joissa 200 ihmistä saa tuotteen testattavakseen ja siitä pitää tehdä arvio myös. Osallistuin jokaiseen joka tuli vastaan ja minua ei valittu. Nyt kuitenkin minut valittiin testaamaan Garnier BB Eye Roll On :)

Postimies varmaan rakastaa mua kun paketteja tulee koko ajan enkä koskaan ole kotona kun olen koulussa silloin kun posti tulee :D Nyt tulee tuo arvontapalkinto, sitten viimeinen LivBoxini jossain vaiheessa ja Cosmeryaltakin pitäisi tilata lahjakortilla tavaraa. Kerran kyllä olin kotona kipeänä kun postimies soitti ovikelloa, mutta tilanne oli sellainen etten pystynyt menemään avaamaan ja ovikellon pimputuksesta ja oven hakkaamisesta päätellen kyseinen postimies ei tykännyt kun iso kirjeeni hidasti hänen työtään ja joutui sen lapunkin kirjoittamaan :D Siksi en oikein tykkää maksikirjeistä jotka ei mahdu postiluukusta, mutta toisaalta tuokin kuuluu postimiesten työhön.

Vielä on joitakin päiviä aikaa osallistua arvontaan, joka on tuolla yläpalkissa. Tervetuloa myös kaikille uusille lukijoille :)

2 kommenttia:

  1. Hienoa että kerrot kiusaamisesta avoimesti. Älä kuitenkaan anna sen määrittää liikaa itseäsi. Olet niin paljon muutakin kuin entinen koulukiusattu.

    VastaaPoista