27. joulukuuta 2013

Joululahjoja ja muuta

Joulu on nyt ollutta ja mennyttä tämän vuoden osalta. Olin sentään ollut niin kiltti, että sain lahjojakin ja kaksi niistä oli jopa kosmetiikkaa. Kumpainenkin niistä tuoksuja. Muuten joulu menikin aika huonosti, mutta ei siitä nyt sen enempää. Käväisin omaan kotiini palatessa myös Keskisellä pitkästä aikaa vaikka ei meiltä sinne hirmu pitkä matka olekaan.


Escada -kokoelmani karttui yhdellä yksilöllä Incredible Me -tuoksun muodossa. Hyvin oli äiti osannut valita tuoksun. Incredible Me tuoksuu suorastaan herkulliselta. Tuoksussa tuoksuu klementiini, orkidea, kuusama, tiramisu sekä vanilja. Fragrantican mukaan tuoksussa olisi vielä kahvia, suklaata ja pionia. Makeassa, mutta ei liian makeassa tuoksussa puskee eniten läpi tuo tiramisu ja tuoksu muutenkin on aika suklainen. Tänä jouluna en vetänyt suklaaövereitä, joten pystyn mainiosti nauttimaan tästä tuoksusta.

Toinen saamani tuoksu oli Lady Gagan Fame, jota olen kerran testannut kaupassa, mutta se ei aivan vakuuttanut silloin tai sitten odotukseni vain olivat liian korkealla tuoksuun kohdistuneen hypen takia(saattoi myös johtua siitä, että mun päätä särki aika reilusti ja silloin ei kyllä mikään tuoksu hyvältä). Näin kotioloissa tuoksu ei vaikuttanutkaan niin pahalta kuin kaupassa. Vielä en ole iholle asti ehtinyt testaamaan, mutta haistelin lahjapakkauksessa tullutta suihkugeeliä ja se tuoksui aika hyvältä. Ja nimensä mukaisesti oli mustaa. Ehkä opin tulemaan juttuun tämänkin tuoksun kanssa.

Keskiseltä ostin haaveilemani Katy Perryn Killer Queenin, koska a) se tuoksuu hyvältä, b) pullo on tosi kaunis ja c) se oli alessa. Ensin meinasin ostaa lahjapakkauksen, jossa oli ihan pieni pullo hajuvettä sekä lisäksi kosteusvoide ja suihkugeeli. Täysikokoinen pullo maksoi vain pari euroa enemmän kuin lahjapakkaus, joten otin sen. Ennemmin maksan itse tuoksusta kuin noista lisätuotteista kun en niillä oikeastaan mitään tee.


 Muista lahjoista pakko mainita myös suklaakirja jos Incredible Me:n tuoksuttelun takia alkaa tekemään mieli jotain hyvää. Tästä kauniista kirjasta luulisi löytyvän ohje joka tilanteeseen. Eka ajatus kyllä oli kun avasin lahjaa, että mikä ihmeen raamattu sieltä tulee :D Aikaisemmin olen nähnyt vain kultareunaisia raamattuja.

Keskiseltä ostin Vogue Beauty -kirjan edes suuremmin katsomatta mistä se kertoo. Kirja oli halpa ja siinä oli sana kauneus, joten otin sen. Tarkemmin tarkasteltuna kirja vaikuttaa kiinnostavalta, koska se käsittelee muotia, meikkausta, ihonhoitoa, liikuntaa ja ravitsemusta. Loistavaa iltalukemista. Paksuhkossa kirjassa riittää paljon luettavaa ja kauniita kuvia.


Muita kosmetiikkajuttuja joita Keskiseltä ostin olivat isot papiljotit jos vaikka niillä oppisin tekemään jonkinlaisen tyvikohotuksen. Söpö ja kivasti nimetty Tin o' Tint sävytetty huulivoide oli myös saatava, koska sävy oli kaunis ja haluamani sävy oli sopivasti vielä lemppariani eli kirsikkaa. Kynsilakanpoistoaineeni vetelee viimeisiään, joten ostin sitä pari pulloa. Luottopoistoainettani Miramea, vaikka se ei sitä hellävaraisinta olekaan, mutta tehokasta ja glitteritkin saa kyytiä tuolla. Toisena halusin kokeilla Konadin Lemon -poistoainetta. Ei ihan lempituoksujani, mutta muita ei ollut saatavilla. Ja pullo on kaunis, edelleen mielestäni markkinoilla on ihan liian vähän keltaisia pakkauksia.


Poikkeuksellisesti tein Oriflamelle toisen tilauksen samaan jaksoon ja itselleni otin pienempiä papiljotteja ja ennakkotilasin demohintaan nuo uudet proteiinipatukat. Jos saisin herkuista edes suurimman osan korvattua niillä kun nuo ovat terveellisempiä. Suklainen ei kyllä suklaapatukkaa korvaa, mutta oli ihan kohtalaisen hyvää. Marjainen taas oli tosi paljon parempaa.


Myös Oriflame tiiminvetäjäni muisti näin jouluna pienellä lahjalla.

Kuinka teidän joulunne sujui ja saitteko paljon kosmetiikkalahjoja?


2 kommenttia:

  1. Sain tosi paljon kosmetiikkaa lahjaksi, mikä oli ihanaa!! Mulla on toi Lady Gagan tuoksu ja tykkään siitä tosi paljon. Suihkautin sitä jopa hääpuvulleni. :) Katy Perryn haluaisin, koska se on ihan mun tuoksu. Sait kivoja tuoksuja lahjaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosmetiikan saaminen lahjaksi on kyllä aina ihanaa vaikka sitä olisi ennestään kuinka paljon :) Molemmat saamani lahjatuoksut ovat ainakin parempia kuin viime vuoden ainoa kosmetiikkalahja kun sain Stunning by Katie Price -tuoksun ja se on ihan hirveä. Pitääkin kokeilla pikimmiten tuota Lady Gagaa kun se on kerran häätuoksuksikin kelvannut :)

      Poista