31. tammikuuta 2014

Rasiallinen väriä

Joulun aikoihin ostamastani Minersin Tin o' Tint -sävytetystä huulivoiteesta on tullut vähitellen suosikkini.


Blogia pitempään seuranneet tietävät, että rakastan kaikkea mikä liittyy kirsikoihin ja sen ihana tuoksu onkin kiva juttu voiteessa. Tuoksu on vielä yllättäen aika aito vaikkakin vähän aitoa kirsikkaa makeampi, Minersin kaltaiselta halpismerkiltä voisi odottaa jotain aivan kaameaa teollista tuoksua. Tuoksu on melkoisen voimakas ja haisee kyllä nenään pitkään.


Voiteen valitsin useista vaihtoehdoista kuitenkin värin takia. Muut värit olivat niin vaaleita, etteivät ne olisi tuoneet mitään sävyeroa huuliini. Cherryn tumma sävy on juuri sopiva käyttööni, en ole ihan niin rohkea, että uskaltaisin vastaavaa sävyä käyttää huulipunana, mutta läpikuultava sävyte on sellainen joka huulilla uskallan lähteä ihmisten ilmoille.

Vasemmalla paljaat huulet, oikealla sävytteen kanssa.

Voide kosteuttaakin huulia ihan mukavasti, ei se pelasta superkuivia huulia, mutta pienen kuivuuden se kyllä taltuttaa. Koostumukseltaan sävyte on aika paksua ja jäykkää, sellaista vähän jellymäistä. Siveltimellä levittäminen tuskin onnistuu ainakaan kovin helposti, joten omat sormet ovat tässä parhaat. En kuljeta purkkia mukanani vaan laitan sävytettä aamulla puhtain sormin. Siltikin voide on vähän hankala levittää, mutta kyllä sen vähitellen saa asettumaan paikoilleen ihon lämmön vaikutuksesta. Huulilla voide tuntuu miellyttävältä, aavistuksen tahmaisemmalta kuin perushuulirasva. Pysyvyys voiteella ei tietenkään ole kovin hyvä, mutta voide onneksi kuluu nätisti, joten lisääminen ei välttämättä ole tarpeen.

Lisäksi tykkään purkista, ulkonäöltään se on söpö. Ennen kaikkea kuitenkin helppokäyttöinen. Lukemattomat kerrat olen hajottanut kynteni vastaaviin purkkeihin kun ne eivät vain aukea, Minersin purkin korkki lähtee vaivattomasti vain nostamalla, mutta se on kuitenkin niin tiukka ettei irtoa itsestään.


Purkki maksaa pari euroa ja on todellakin kokeilemisen arvoinen, olisipa näitä tummempia sävyjä vain ollut enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti