7. huhtikuuta 2014

Dovelta

Raaka herätys maanantaiaamuna, edelleen kipeänä ja ovikello soi. Nukuin sikeästi ja näin jotain kivaa untakin, joten säikähdin ovikelloa aika lailla. Kuka muka tähän aikaan on ovella. Postikaan ei tulisi tuntikausiin. Postinjakaja siellä kuitenkin oli tuomassa pakettia Unileveriltä eli Doven tuotekassia.

Se on lähetetty 4.4 ja yhteystietojani kysyttiin 17.3, joten uskoisin, että kuten oletinkin niin posti söi ensimmäisen pakettini. Mutta pääasia, että tuo paketti on nyt turvallisesti perillä.


Kassin sisältä paljastui tällaista. Ilmeisesti tässä jatketaan samalla teemalla kuin itse arvonnassakin. Arvontahan oli sellainen, johon ilmoitettiin kaveri saamaan yllätyskassin kotiinsa.


Puolet tuotteista oli miesten tuotteita eli ne saa sitten antaa jollekin.


Naisten tuotteissa tuli Deeply Nourishing Body Wash, jota olen halunnut kokeilla usein, mutta ne parikymmentä pulloa suihkugeeliä kosmetiikkakaapissa on huudelleet, että älä osta lisää vielä. En tiedä onko näitä muita tuoksuja saatavilla, mutta tämän tuoksu ainakin oli sellainen perushyvä puhdas tuoksu. Ei yhtään sitä perinteistä Dovemaisuutta mukana tuoksussa. Vaikka oudolla tavalla tykkäänkin siitä Doven perustuoksusta, jota osa inhoaa.

Toinen tuote oli antiperspirantti. Siitä onkin aikaa kun viimeksi käytin Doven perusdödöjä. Tavallisilla dödöillä pärjään kotioloissa, muualla tarvitsee sitten Maximum Protectionia. Tässä Original -tuoksussa on samoin raikas ja puhdas tuoksu, mutta samalla vähän pistävä.


Miesten tuotteissa tuli sama kombo eli suihkari ja dödö. Mulla ei enää miestä ole, se oli se juttu josta mainitsin huonosti menneenä joululomana. Naisetkin käyttää usein miesten suihkugeelejä ja dödöjä, mutta Clean Comfort -suihkugeeli oli ainakin niin voimakkaan ja miehekkään tuoksuista, etten sitä ota omaan käyttöön. Mutta miehet varmasti tykkää tuoksusta. Clean Comfort deodorantti tuoksui aika samalta kuin suihkugeeli, mutta tuoksu oli vähän pehmeämpi. Nämä taidan lahjoittaa isälle tai veljelle. Iskä ainakin voisi tykätä, veli on tarkempi näissä asioissa(teinipojalle tyypillisesti vain Axe kelpaa...).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti