20. elokuuta 2015

(retro)Vinkkejä raskaille luomille


Tällä kertaa vinkkipostaus on vähän rennompaa kamaa, nimittäin katsotaan, millaisia retrovinkkejä raskaille luomille jaettiin vanhassa meikkikirjassa. Tykkään keräillä kaikenlaisia kosmetiikkakirjoja, tosin kokoelmani ei ole järin suuri, koska yritän löytää niitä lähinnä kirppiksiltä. Ostan vanhoja meikkikirjojakin, koska niitä on hauska lueskella, vaikka osa tiedoista on auttamattomasti vanhentunutta. Pidän kovasti kaikesta retrosta ja etenkin pin-up ja fiftarityyppisestä, joten vanhat kirjat ovat tietynlainen ikkuna sen ajan tyyliin.


Kirjasta Täydellinen Make-Up, vuodelta 1994, löytyi ihan oma osionsa 'Lurppuluomien' meikkaamiseen. Voi kuinka kauniisti niitä nimitettiin silloin... No, onhan se niinkin. Osa kirjan ohjeista on ihan tähänkin päivään soveltuvia, mutta osaa en aivan allekirjoita. 90 -luvun lapsena tuntuu, että eihän tuosta nyt kauaa ole, mutta onhan siitä jo yli 20 vuotta!

Ihan ekana oikein tummennetulla huudetaan "Silmiä ei saa rajata!" ja sitten vielä rajataan oikein tiukasti, että missä saat ja missä et saa käyttää luomiväriä. Jos olet katsonut aikaisemmat osat, tiedät, ettei asia noin ole.


Rajausjuttua täsmentämässä on vielä kuvakin, jossa havainnollistetaan asia väärin tehdyllä rajauksella. Kuka käskee vetää sen rajauksen noin alas ja jättää luomivärin pois...

Miten ne lurppuluomet sitten ysärinä piti meikata?


No luomihan pitäisi meikata vain kapealla värillisellä varjostuksella, joka mielestäni toki toimii silmän ollessa auki, mutta räpytellessä silmää voi näyttää vähän hassulta. Valkoinen kajal mainittiin jo 90 -luvullakin, tosin kovan valkoisen sijaan suosittelisin luonnollisempaa nudea.


Toinen vinkki on tehdä luomen ja kulmakarvan väliin kevyt, mutta huolellinen varjostus. Täh? Eli siis luomivakoonko vai hupun päälle? Kuvakaan ei kauheasti havainnollista, mutta ilmeisesti kyse on siitä luomivärin nostamisesta silmän hupun päälle. Oh those bushy eyebrows...



Voi että näitä ohjeita. Kolmaskin ohje on hyvin vaikeaselkoinen. Tai ymmärrän kyllä tekstin ja ymmärrän kuvan, mutta ne eivät mitenkään vastaa toisiaan. Jätän tämän vain tähän, koska aivoihin sattuu kun yrittää löytää tekstin elementtejä kuvasta.

Meinasin ensin, että kokeilen noita vinkkejä käytännössäkin, mutta en nyt kuitenkaan kun ei noista mitään erityistä saa kasaan. Joten olkoon tämä vain välikevennyksenä. Iskeekö mikään noista ysärivinkeistä? Ja muistaako joku blogin varttuneempi lukija muita hauskoja retromeikkausvinkkejä?

4 kommenttia:

  1. Hah, ihan loistava, tuli aika nostalginen olo. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onneksi nykyään on Youtube ja blogit yms. niin kaikki on paljon helpompaa meikkausta opettelevalle :D

      Poista
  2. Hahaa, miten hauska! Mä haluan lukea näitä lisää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää yrittää kaivella jos tuossa kirjassa olisi muita yhtä laadukkaita vinkkejä :D

      Poista