Kaapissa on kolme kynsienvalkaisijaa/-kirkastajaa Oriflamelta ja kun viimeinkin pystyin pitämään viikonlopun ilman kynsilakkaa ja pääsin testaamaan niitä. Testasin nämä muutama viikko sitten, mutta sain nyt vasta aikaiseksi julkaista nämä.
Aikaisemmin olen jo kokeillut ja käyttänytkin aina ranskiksia tehdessäni Feet Up Nail Brighteneria. Kirkastaja toimii hyvin jos koko kynsi on hieman värjäytynyt ja vaikka ei olisikaan värjäytynyt niin se tekee kynnestä kirkkaamman noin yleisesti ottaen. Tätä ehkä kannattaa hieman varoa jos ihosi sävy on kovin lämmin, koska omien kynsieni sävyn se teki todella kylmäksi, sinertäväksikin jopa. Kellastuneita laikkuja se ei poista tai vaalenna, mutta kirkastaa kynttä kokonaisvaltaisesti.
Uusi kokeilu oli Beauty Peel Off Whitener. Tämänkin myynti on ainakin hetkeksi lopetettu, en tiedä onko se joskus tulossa takaisin. Luultavasti, koska nämä on myyty loppuun. Kyseessä on kirkastava kuorintanaamio kynsille ja tätä tulisi käyttää vähintään kolmena peräkkäisenä päivänä kerran päivässä. Viikonloppu ei ole kuin kaksi päivää, joten tein niin, että käytin kerran lauantai-aamuna, kerran iltapäivällä kun oli vielä tarpeeksi valoa(jotta kuvat ovat vertailukelpoisia kun valaistus ei muutu) ja viimeisen kerran sunnuntaina.
Eka levitys ja tuli ihan liikaa kirkastajaa.
Kirkastaja sisältää wasabia, sitruunaa ja viinirypäleuutetta, jotka ovat vaikuttavina aineina. Kirkastaja on kuin valkoista kynsilakkaa ja sitä levitetään kynsille kerros. Ei mitään älyttömän paksua(kuten minä tein ekalla kerralla), mutta kuitenkin sellainen tasainen kerros, että sen saa kuorittua pois yhtenä palana.
Poiskuorinta
Inc: AQUA, POLYVINYL ACETATE, PPG-3 METHYL ETHER, ACRYLATES COPOLYMER, PEG-12 DIMETHICONE, DIAMMONIUM CITRATE, PROPYLENE GLYCOL, LACTOBACILLUS/WASABIA JAPONICA ROOT FERMENT EXTRACT, PHENOXYETHANOL, METHYLPARABEN, CITRIC ACID, PROPYLPARABEN, LACTIC ACID, ETHYLPARABEN, GLYCOLIC ACID, MALIC ACID, CITRUS LIMONUM, CITRUS GRANDIS EXTRACT, CI 77891
Kirkastaja levittyy todella helposti, mutta tasainen kerros on hieman vaikea luoda kun juokseva "lakka" valuu kynsien keskeltä pois. Teinkin niin, että laitoin ensin tosi ohuen kerroksen ja siihen päälle sitten kunnollisen kerroksen. Silloin se pysyi paikoillaan hyvin. Kirkastaja kuivui muutamassa minuutissa, ensimmäisellä kerralla laitoin liian paksusti ja se oli märkää vielä kymmenen minuutin päästäkin ;) Kuivuneen kirkastajan pois kuoriminen on helppoa ja hauskaakin, etenkin minulle joka rakastaa kuorittavia kasvonaamioitakin. Naamion poistamisen jälkeen kynnet tuntuvat aika kuivilta, joten voi olla hyvä lisätä kynsinauhoille öljyä.
Entäs sitten se toimivuus, seuraavista kuvista se havainnollistuu ehkä parhaiten.
Lähtötilanne. Vihreän lakan aikaansaannokset ovat kasvaneet melkein kokonaan pois, mutta kärjissä on keltaista.
Ensimmäisen käyttökerran jälkeen
Toisen käyttökerran jälkeen
Kolmas kerta
Viimeiseksi kokeilin vielä Oriflamen Nail Whiteneria. Vesipohjainen kynsiä kirkastava geeli sisältää vetyperoksidia, joka vaalentaa kynsiä ja poistaa värjäytymiä. Geelissä on myös ravitsevaa aloe veraa ja pantenolia. Sitäkin pitäisi käyttää muutaman kerran viikossa, mutta käytin vain kerran ja tulos näytti tältä
Nyt alkoi jo kynnet näyttämään ihan siedettäviltä. Ja luonnossa keltaisuus ei näy yhtään, koska salamahan tunnetusti vain korostaa keltaisia kynsiä. Halusin siksi myös ottaa kuvat salamalla eikä luonnonvalossa, koska tästä pystyi arvioimaan tuloksia paremmin.
Ihmeitä näillä tuotteilla ei saa aikaan nopeasti, mutta kärsivällisyydellä ja useilla käyttökerroilla tulosta saadaan aikaan. Ja jos vaikka ennen jokaista uutta lakkausta käyttää jotakin näistä kerran kynsien kunnon ylläpitomielessä, eivät kynnet pääse värjäytymään salakavalasti asteittain.
Lämpimästi tervetuloa vielä näin yhteisesti kaikille uusille lukijoille joita on tullut viikkojen aikana mukavasti lisää :) Pian lähestyykin arvonnan käynnistävä lukijamäärä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti