16. maaliskuuta 2013

Oriflame tilaukset

Tänään tuleekin jo toinen postaus, paikkailkoon se sitä kun alkuviikko oli vähän hiljaisempi. Tänään sain toisenkin Oriflame -tilaukseni, toinen tuli viime viikolla ja laittelen nämä nyt sitten samaan.


 Ekaksi kävin kuitenkin Tokmannissa ja siellä viimeinkin oli näitä! Jossain blogissa näistä näin kuvan ja minä, joka kerään suunnilleen kaikki markettien kuivashampoot testiin, halusin näitäkin. Oli vielä tarjouksessa, vähän yli euron kappaleelta niin otin molemmat.


Näistä kahdesta Oriflame -tilauksesta saan olla ylpeä, koska tässä on kaikki "normaalit" mitä tilasin. Poistomyynnistä Cocktail Sequin -hiuspanta. Toinen Very Me Lip Crayon kun se tällä hetkellä käytössä oleva on niin loistava ja juuri oikean sävyinen niin piti saada toinenkin jo varastoon. Kolme Wonderful -tuotetta, jotka meinasin jo tilata demona, mutta sitten katsoin, että seuraavassa jaksossa(saan aina kuvastoja etukäteen tulevista jaksoista) näitä saakin settinä halvemmalla, joten tilasin ne nyt vasta. Huumaavan tuoksuiset palasaippua, vartalovoide ja suihkugeeli. Lisäksi vielä HairX Pure Balance shampoo rasvaisille hiuksille. Oriflamen Nature Secretsin rasvaisten hiusten shampoo on loistava hiuksilleni ja nyt haluan testata onko tämä yhtä hyvä.


Sitten demot, joista osa on jo myynnissä ja osa tulee seuraavassa jaksossa kun tässä on kahden jakson demoja.  Rakastamastani Mirage -tuoksusta on tulossa Daydream -versio päiväkäyttöön ja voi luoja tuo tuoksuu hyvältä! Tässä ehdottomasti tämän vuoden minun kesätuoksuni. Ihan mieletön vaikka tilasin sen sokkona kun ei ollut näytteitä saatavilla. Mutta kannatti ostaa.

"Kuin seitinohut muistojen harso Mirage Daydream -hajuvesi sulkee sinut sisäänsä hurmaavalla kastanjan, vaniljan ja seetrin tuoksulla, jotka rohkaisevat mukaan lumoavaan toiveiden ja halujen kadonneeseen maailmaan."

Sitten parit uudet Nature Secrets tuotteet ja tuoksuna Basil & Peach. Palasaippua ja suihkugeeli. Eye Roll-On Massager joka on silmänalusten hierontaan ja auttaa vaalentamaan tummia silmänalusia. Sitten vielä yksi suihkugeeli Roses joka nimensä mukaisesti tuoksuu ruusuilta. Äiti rohmusi tästä käsivoiteen ja deodorantin niin mulle jäi vaan suihkugeeli. Demoja kun saa tilata aina vaan yhden demohinnalla joka on huippuhalpa. Esimerkiksi tuo Daydream tuoksu tulee myyntiin hinnalla 35€ ja demona se maksoi 13,50€ 



Viimeisenä demona otin sellaisen josta innostuin kovasti. Väriä vaihtavat kynsilakat. Katselin jokin aika sitten china glaze tranzitions -lakkoja, mutta en jaksanut alkaa tilaamaan netistä. Nyt Oriflame tekee omat versionsa, joten pitää kokeilla. Muut sävyt ei niin kivoja olleet, mutta tilasin Pinkin ja siihen alus- ja päällyslakan jotka siis hoitaa sen värien vaihtamisen.


 Sitten ilmaiskamat. Shake -vihkonen jossa oli tosi herkullisen näköisiä ohjeita pirtelöihin Oriflamen pirtelöjauheella tehtäväksi. Giordani Gold Lip Pencil sävy Red ja tämä sopii paremmin kuin hyvin, koska kaipailinkin hetki sitten postauksessa punaista huulikynää. More By Demi Shower Cream, jota käytin jo tuubin aikaisemmin. Toinen ehkä menee myyntiin, ei siksi, että tämä olisi huonoa(tämähän oli loistava) vaan koska mulla on niin hirveä määrä suihkugeelejä. Ecobeauty käsivoide, jota mulla on suihkugeelikin, mutta en vaan tykkää näiden tuotteiden tuoksusta eli myyntiin. Tender Care Coconut joka on uutuus joka tulee ensi jaksossa myyntiin, omani sain jo 3. jaksossa eli 2 jaksoa etuajassa, tuoksuu tosi hyvältä! North For Men Face Wash & Shave System 2 in 1, joka myös myyntiin kun miesten tuote.Myyntiin samoin myös Optimals Smooth Out Day Cream, koska tämä on anti-wrinkle firming. Optimals -tuotteethan uudistuvat täysin tässä ihan kohta ja nämä tulevat olemaan uusia. Vanhat poistuvat kokonaan mikä surettaa, koska siellä on se loistava mattakasvovoide.

Sitten vielä parit näytteet, Rival -hajuvesi ja Time Reversing Intense päivä- ja yövoide, joka lähtee jollekin asiakkaalle kun tuokin on anti-age.



Viimeiseksi sain Oriflamen ison urheilukassin kun myyntitavoite täyttyi ja tällaista olen tarvinutkin jo pitkään kun lähden kesällä Tallinnaan niin tavarat saa näppärästi tähän. En omista matkalaukkua.

2 kommenttia:

  1. Töihin oli joku tuonut tuon uuden kuvaston ja tänään vilkaisin sitä ruokatunnilla. Nyt oli aika houkutteleva jakso tulossa!!
    Tuo Mirage Daydream tuoksui melko hyvältä ainakin tuoksutäplän perusteella... Täytyy melkein tuttavaltani, jonka kautta tilaan, kysyä näytettä :D.
    Tuota Basil & Peach-sarjaa myös katselin sillä silmällä, suihkugeelin voisi ostaa kokeiluun joskus...
    Nuo kynsilakatkin näytti niin ihanilta, harmi kun en itse pysty kunnolla kynsiä lakkaamaan, varmaan tilaisin jokun sävyn :D.
    Kookos-Tender taitaa lähteä tilaukseen, kaikki maut olen tähän mennessä hankkinut :D.

    VastaaPoista
  2. Tässä jaksossa kyllä oli yllättävän paljon kaikkea kivaa. Tuoksutäplässä ainakin mun mielestä tuo Daydream tuoksui tosi erilaiselta kun eka laitoin itselleni sitä iholle ja sitten myöhemmin tutkiskelin uusia kuvastoja kun sain tavarat asiakkaille pusseihin. Täplässä tuoksu oli jotenkin kauhean kukkainen ja oikea tuoksu on enemmän makean vaniljainen ja kermavaahtokin siinä tuoksuu ihanasti. Näytteitä en tiedä onko tuosta saatavilla, ei ainakaan ollut tässä jaksossa. Mutta ehkä ensi jaksossa on.

    Basil & Peach oli vähän pettymys, pullosta haisteltuna tuoksuu vaan persikalle ja aika heikosti. Pitää kokeilla miten on sitten kun käyttää sitä. Roses -suihkugeelistä taas tulee mieleen vaan jotkut vanhat Yves Rocherin hajuvedet. Kookos tender tuoksuu kyllä tosi herkulliselta ja mullakin on kaikki aikaisemmat versiot niistä mitä on ollut myynnissä mun edustaja-aikana.

    VastaaPoista