23. kesäkuuta 2015

Skin Perfection 7 päivän haaste

*Ällökuvavaroitus, sisältää lähikuvia finneistä ja huokosista*


Postissa tupsahti L'Oreal Skin Perfection 7 päivän haastepaketti eli 7 näytettä Day Moisturiseria. Sellaisen joka aamu käyttämällä pitäisi ihon olla parempi viikon jälkeen. Ihohuokosten tulisi näkyä vähemmän, ensimmäisten juonteiden silottua sekä ihon sävyn olla tasaisempi. Välittömästi ihon tulisi tuntua kosteutetulta ja pehmeältä.


Koen soveltuvani testiin hyvin, koska ihohuokoseni ovat kraaterin kokoiset ja ihon sävy nyt on mitä sattuu, kaikkea muuta kuin tasainen. Ainoastaan varsinaisia juonteita minulla ei taida olla, paitsi silmien alla ja otsassa, mutta ne ovat olleet siinä lapsesta asti, joten en usko voiteiden tekevän niille yhtään mitään.

Osa luvatuista vaikutuksista tosin on enemmän kytketty noihin muihin sarjan tuotteisiin, etenkin seerumiin, joten en uskonut päivävoiteen yksistään tekevän ihmeitä. Ja toki viikossa ei muutenkaan mitään ihmeitä ehdi tapahtua. Mutta katsotaan miten käy.


Päivävoidehan ei enää ole mikään uutuus ja ainakin LivBoxeissa sitä taisi tulla joskus, mutten ole sitä koskaan testannut. L'Orealin muutamia vuosia sitten markkinoilla olleet kasvovoiteet eivät oikein sopineet minulle ja en niitä sen jälkeen ole ostanut. Ne voiteet olivat rasvaisia ja tukkivat ihoni kiiltoa lisäten.



Alkutilanne on tämä ja otettu 15.6. Eli tuttu kiilto ja punoitus iholla. Normaalia rajumpien kuukautisten johdosta naama räjähti ja siinä on mukavasti röhelmää leuassa ja siellä täällä yksittäisiä finnejä.



Voidetta on aika reilusti yhdessä näytteessä ja se on paksua, väriltään hennon vaaleanpunaista. Tuoksu on mieto, hieman sitruksinen, mutta ei millään tavalla häiritsevä. Levittyy hyvin imeytyen nopeasti ja iho jää kosteutetun tuntuiseksi, sekä tuntuu silkkiseltä. Incissä näkyy möllöttävän silikoni heti toisena, joten selitys silkkisyydelle on siinä. Ei ala rullailemaan tai näytä rasvaiselta, vaan on kuin voidetta ei olisikaan, vaikka laitoin sitä aika reilusti. Soveltui myös meikin alle hyvin. Narisemista keksin ainoastaan taas siitä suojakertoimen puuttumisesta. Ylimääräiset käytin aina kaulalle, koska kaikkea ei millään saanut tungettua naamaan. Säästelemällä pusseista olisi helposti saanut vaikka kolmen viikon voiteet.


7 tyhjää näytepussukkaa myöhemmin...



Tämä kuva on otettu eilen eli 22.6. Ei mitään sen ihmeempiä muutoksia. Iho punoittaa ja on epätasaisen värinen, kuten ennenkin. Finnit ovat suurimmaksi osaksi kadonneet, mutta ne nyt muutenkin paranevat viikossa, etenkin hormonaaliset finnit. Ei siinä mennyt kuin pari päivää, kun finnit kukisti SOS-geelillä. Ihohuokosten kokokin on ennallaan.

Joten ihmeidentekijäksi viikossa päivävoiteesta ei ole, mutten silti sano, ettei koko sarja yhdessä käytettynä toimisi. Ihonhoidossa kun suositellaan käytettäväksi kokonaista ihonhoitosarjaa kerralla, koska niiden tuotteet on suunniteltu toimimaan hyvin yhteen keskenään ja tukemaan toistensa toimintaa. Mutta siltikään tuskin tulen ostamaan Skin Perfectioneita, koska haluan kasvovoiteikseni sellaisia, jotka eivät ole suurimmaksi osaksi vettä ja silikonia. Haluan voiteideni oikeasti hoitavan ihoa, eikä vain meikkaavan sitä väliaikaisesti sileäksi.

2 kommenttia:

  1. Ihan sama täällä, en halua, että voide feikkaa ihon paremman näköiseksi vaan, että sillä olisi oikeasti suurempiakin vaikutuksia. Varsinkin, kun oma iho kaipaa tosi paljon kosteutta niin tällaisista voiteista ei ole periaatteessa sille mitään hyötyä.

    VastaaPoista
  2. Mulla oli aika sama! Olin mukana siinä Lorealin Skinperfection -haasteessa. Eli käytettiin 5 viikkoa sarjan tuotteita ja päivitettiin verkostoon mietteitä siihen liittyen. Seerumin kanssa käytettynä päivävoide alkoi rullaantumaan ja joskus kirveli. Harmitti kyllä tosi paljon kun ei sopinut mulle,mutta toisille kyllä siellä näytti sopivan:)

    Riikka / http://riikkaamalia.blogspot.fi

    VastaaPoista