30. huhtikuuta 2015

Vappumeikki

Bongasin Oriflamen nettisivuilta kivan tutorialin eksoottiseen meikkiin ja päätin muuntaa sen vappumeikiksi. En tällaisella meikillä ovesta astuisi ulos, mutta parin vapaapäivän meikkileikkeihin rohkeammat kokeilut sopivat mainiosti. Vapun takia väri-ilottelut ovat ajankohtaisempia kuin muina vuodenaikoina. Saa luvan kanssa olla Pelle Hermanni.


Jätin meikistä pois voideluomivärit ja pohjustin silmät  valkoisella W7 Get Setillä, koska käyttämäni luomivärit eivät olleet mitenkään superpigmenttisiä. Meikin tein vanhalla Constance Carrollin Brights-paletilla, koska se on suunnilleen ainoa paletti, jossa mulla on vihreitä sävyjä. Vihreää käytän äärimmäisen harvoin, koska se saa ihoni näyttämään usein siltä, kuin minulla olisi jokin maksasairaus.

Otin paletista pinkkiä sisänurkkaan, vaaleampaa vihreää häivytykseen ja ulkonurkkaan pohjaksi. Ihan ulommaiseen ulkonurkkaan vielä astetta tummempaa tuollaista sinertävänvihertävää(teal?) sävyä. Keskelle lisäsin hyvin hileistä ja varisevaa keltaista, jonka häivytin kahteen muuhun sävyyn. Keltainen jäi lähinnä shimmeriseksi hileeksi luomelle, joten voimistin sävyä Sugarpillin Buttercupcakella. Kaikkia kulmaluulle häivytellessä noista sekoittui hento pastellivioletti sävy. Alaluomelle sama värikombo, ilman pinkkiä, sisänurkasta lähtien liukuvärinä vaaleasta tummimpaan.




Rajauksen tein Playboyn myöskin teal-sävyisellä Can I Flirt With You? -tussilla, pidin kuitenkin rajauksen ohuena, koska halusin värien olevan pääosassa. Ripsiin kokeilin ekaa kertaa sinistä Oriflame Wonderlash Prismatic sävyä Blue. Ikinä yksikään värillinen ripsari ei ole näkynyt suhteellisen tummissa ripsissäni, eikä tämäkään oikein erottunut. Pitäisi ostaa jotain valkoista pohjustajaa ripsille.


Muu meikki koostui Skin79 BB-voiteesta, joka on loistava. Poskilla Oriflamen Giordani Gold Bronzing Pearls sävyssä Natural Peach, niin ihana sävy, mutta melko hohtavana jää vähemmälle käytölle aina. Varjostukset jätin pois ja huulet tein Giordani Gold Incontro -huulipunalla sävyssä Passionately Peony. Halusin pitää muun meikin hillittynä, koska näin värikkäällä silmämeikillä oikeasti pian on Pelle Hermanni, jos siihen ymppää värikkäät posket ja huulet.

Toivotan kaikille blogin lukijoille oikein riemukasta vappua ja juhlikaahan turvallisesti! Blogin puolella rauhoitutaan myös ja palaillaan sunnuntaina asiaan tämän kuun loppuneiden parissa. Teittekö te millaisen vappumeikin/-kynnet?

4 kommenttia:

  1. Ihana hempeä meikki, vaikka onkin värikäs. <3

    En tehnyt meikkiä, enkä kynsiä. Tänä vappuna naaman kruunaa remppapöly. :D

    Ihanaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Instasta olenkin katsellut, että teillä on vähän erilainen vappu :D

      Poista
  2. Vitsit miten upea!:)

    Mää en tehnyt mitään erikoista vappu kynsiä tai meikkiä,mutta kokeilin vesimarmorointia kynsiin ja ehkä myöhemmin siitä tulee blogiin kuvia:)


    Riikka ~ http://riikkaamalia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^^ Pitääkin seurailla jos sun blogiin ilmestyisi kuvat kynsistä :)

      Poista