29. joulukuuta 2014

Alehaalintaa

Viimein pääsin takaisin omaan kotiini, vietin viikon verran vanhempien luona. Lomaani sisältyi myös perinteiset Jyväskylän ja Keskisen reissut.


Jyväskylästä en ostanut paljoakaan kosmetiikkajuttuja. Löysin kuitenkin kivan vähän alle 10 euroa maksaneen korulokerikon, joka on läpinäkyvää muovia eli hyvä kosmetiikan säilytykseen. Se on ostettu Hong Kongista(siitä kaupasta siis).

K-Citymarketista löysin myös viimein etsimääni Rexonan Cherry Burstia, koska kirsikkaa rakastavana mun oli tietenkin pakko saada se. Mutta asuinkaupunkini kosmetiikkatarjonta on hyvin rajallinen ja näitä erikoisuuksia ei usein sieltä löydy, eli siksi jouduin odottamaan näin pitkään, että pääsi ihmisten ilmoille ostamaan noita.

Tokmannissa nenän eteen osui myös kaksi ripsiliimaa lisää. Eiköhän näistä kahdesta ja Seppälän ripsiliimasta nyt löydy tarpeeksi kestävä juhliin. Ensin valitsin ripsitarvikehyllystä Kiss Haute Couture -liiman ja poistomyynnissä oli sitten vielä vihoviimeinen Revlonin Precision Lash Adhesive. Youtubessa niin moni guru on kehunut sitä, joten eihän sitä voinut sinne jättää.

Päätin myös viimein ostaa kauan haaveilemani Babylissin Curl Secretin, kun sellainen osui vastaan Kodin1:ssä hyvään hintaan. Tai oikeastaan se varsinainen haaveeni on MiraCurl, mutta se on niin mahdottoman kallis. Curl Secret on käytännössä sama, mutta pikkuisen vähemmillä ominaisuuksilla varustettu. Tälläkin saa kolmenlaista kiharaa ja lämpö on säädettävissä, ainoastaan kiharan suuntaa ei saa vaihdeltua ja kaikki kiharat ovat kai? samansuuntaisia. Kokeilin heti ostopäivänä ja hyvin toimii, kirjoittelen tässä joskus vielä blogiin siitä. Nyt ei tarvitse huolehtia hiuksistakaan juhlapäivänä, koska tällä kiharat onnistuvat takuuvarmasti. Kiharruspuikolla nimittäin mun taidoilla onnistuu, no... vähemmän varmasti ja palovammariski on todella suuri.


Keskiseltä tuli sitten osteltua enemmän. Ekana hajuvesi, Lady Gagan Eau De Gaga, koska se oli poistopöydässä 10 eurolla. Siihen liittyen otin myös pikkuiset näytteet Gagan tuoksuista, vaikka omistankin ne molemmat. Mutta nuo on hyviä käsilaukussa.

Keskiselle oli tullut myös EOS Lip Balmeja ja samoin niitä neliön muotoisia melkein samanlaisia. En nyt enää muista mitä ne oli. Valitsin sieltä itselleni Blueberry Acain, koska muut oli vaan sitruunaa, minttua yms. Meinasin jo tilata näitä netistä, mutta nyt ei onneksi enää tarvitse.

Essencen hyllystä otin paljon kehutun All About Matt -puuterin ja pari euroa maksaneen Nail Art Express Dry Dropsin. W7:lta valkoinen Get Set Eye Shadow Base eli sävy White. Muitakin värejä oli paljon ja valkoisia myös helmiäisenä sävyssä White Pearl.

Pari euroa maksoivat myös Revitalen mustapäälaput, jospa näissä olisi halvempi haastaja niille Nivean omille.

Tarjouspöydällä oli myös viidellä eurolla Maybellinen Vintage-tyylinen rasia, jossa on Volum Express Mascara ja Masterdrama Eyeliner. Halusin peltirasian, koska keräilen kaikkea vintage ja pin up -juttuja ja eipä tuo maksanut paljon mitään.

Viimeisenä sitten kolme huulirasvaa euron torilta eli kaikki euron kappale. Kaksi Lotta Luv Beautyn Pepsi-huulirasvaa, koska jos laitetaan kokis ja pepsi vastakkain, niin henkilökohtaisesti valitsen aina pepsin. Nuo ovat Wild Cherry ja Cherry Vanilla. Ja viimeinen Lipsoluten Menthol, koska merkin huulirasvat ovat HG-listallani ja näitä nyt ei sitten vissiin enää Keskiseltä saa.


Ja toki joululoman uusista jutuista on mainittava myös joululahjat, joista lukee enemmän tulevassa instahaasteen viimeisessä osassa, mutta se kuva on niin kökkö, että otetaan loppuun vielä kolme lahjaksi saamaani tuoksua parempien kuvien muodossa. Muita kosmetiikkalahjoja en siis saanut. Paketeista paljastui Police Blue Desire, Beyonce Heat MRS. Carter Show World Tour Limited Edition ja Vera Wang Preppy Princess.


Oletteko te käyneet jo hyödyntämässä välipäiväalet?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti