19. joulukuuta 2014

Joulukynnet


En monesti ehdi tekemään mitään sen kummempia "kausikynsiä", mutta tänä vuonna oli onneksi aikaa ja motivaatiota tehdä joulukynnet. Instagramissa seuraavat näkivätkin pikku vilauksen koristeista, joita käytän. Ja taas kerran lakkaus on skittlette, en tiedä miksi nyt aina teen niitä. Kai se on kun ei osaa päättää mitä tekisi niin tekee sitten vähän kaikkea...


Peukaloon yksinkertaisesti vain Sally Hansenin Gem Crushia sävyssä 01 Showgirl Chic. Kynsi katkesi ja se on niin nysä, etten halunnut siihen alkaa taiteilemaan mitään.

Etusormessa pohjana tosi tumma yönsinen Rimmelin Blue Vogue ja päällä tuosta peukalon lakasta tehtyjä lumihiutaleita, sekä jostain valkoisesta helmiäislakasta tehtyjä hiutaleita. En muista enää mistä lakasta nuo oli, kun tein kolmesta valkoisesta lakasta niitä ja ne näyttää nyt kaikki samalta.

Keskisormeen pari kerrosta mattapunaista Golden Rose Matte -sävyä 03 ja Delia Artin hopealla koristelulakalla lahjanauhan muotoinen kuvio.

Nimettömään suunnittelin joulukuusen ja leikkasin kuvioleikkureilla Rimmelin Forest -lakasta tehtyjä kuusikuvioita. Pohjalle laitoin pari kerrosta Suhadan White -lakkaa, koska en halunnut laittaa miljoonaa kerrosta Yves Rocherin helmiäisvalkoista Fleur De Lune -lakkaa. Se kun ei yksinään peitä, mutta halusin helmiäisvalkoiset kynnet. Sitten kuusi päälle ja joulukuusessa toki pitää myös olla koristeet, joten otin microhelmiä ja hopeisen tähtistrassin Oriflamen kynsikoristepurkista.

Pikkusormeen sama valkoinen pohja kuin nimettömässäkin ja päälle sitten W7 Multi-Dazzle, joka on tuollainen jouluinen glitterpommi. Yritin saada sen vain tyveen liukuvärjäyksenomaisesti, mutta se vähän levisi ja noh... se nyt on sitten tuollainen.

Tällaiset niistä sitten tuli





Käytetyt tuotteet:
Sally Hansen Gem Crush - 01 Showgirl Chic
Rimmel Pro - 400 Blue Vogue
Golden Rose Matte - 03
Delia Art Decoration - 08
Suhada - 2 White
Yves Rocher Luminelle - 01 Fleur De Lune
W7 Magic Beads - Pick and Mix
W7 - 116 Multi Dazzle
Oriflame Crystal Base & Top Coat
Oriflame Glitter Nail Art Decoration(til. num. 24378)
Oriflame Christmas Hole Punch Set (ti. num. 27878)

5 kommenttia:

  1. Aivan ihanat, huokaisin syvään, kun näin. Noissa on ollut hirveä homma. O_O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^^ Yllättävän vähän niissä meni lopulta aikaa, eniten meni siihen, että lakkakerrokset kuivui kun niitä oli niin monta. Kynsiin meni ehkä tunnin verran.

      Poista
    2. Mulla ei riittäisi kuuna päivänä pinna. :D Sen takia on ihana ihailla, kun toiset jaksaa väsätä näitä kynsiä, arvostan vieläkin enemmän, koska tiedän, että itse en pystyisi. ;)

      Poista